Ja niin alkoi meilläkin historiallinen aikakausi ja aloitettiin kotona opiskelu koronatilanteen takia. Meillä kotona opiskelee 7-luokkalainen ja 2-luokkalainen. Etukäteen ajattelin vahvasti, että eihän tämä meidän arkea liikuta mihinkään suuntaan, koska teen työtä muutenkin kotona – mutta nyt jo ensimmäisen päivän jälkeen täytyy todeta, että eihän tämä nyt mitään perusarkea ole ihan kuitenkaan. Tokaluokkalaisemme jännitti ensimmäistä kotikoulupäivää kovasti ja oli valmis menemään pihalle aamulla ensimmäisenä, odottamaan ”kellojen soivan”. Sovittiin että pysytään nyt kuitenkin aamut sisällä. 😀
Yläasteen päivät näyttää menevän ainakin meidän 7-luokkalaisella kätevästi niin, että opettaja on aamusta alkaen Teamsin välityksellä läsnä ja kertoo reaaliajassa, mitä tehdään seuraavaksi. Koulupäivä etenee siis täysin lukujärjestyksen mukaan ja tehtävät tulee tiedoksi sitä mukaa kun tunti vaihtuu. Tämä on hyvä käytäntö, näin ei jätetä kerralla isoa urakkaa tehtäväksi yksin, ja pysyy ryhmä kasassa läpi päivän. Molemmat koululaisemme ottivat tukikohdakseen meidän olohuoneen pöydän, joka on nyt sitten täynnä koulutarvikkeita ja läppäreitä ainakin seuraavan kuukauden.
Tokaluokkalaisen kohdalla etäopetus onkin sitten vähän erilaista. Päivän tehtävät tulevat tiedoksi joka arkiaamu klo. 9 mennessä jokaiselle tunnille. Opettajaan saa puhelu-, chat- ja videoyhteyden heti tarvittaessa. Tässä kohtaa eroa isompaan koululaiseen on se, että pienempi lapsi tarvitsee tietysti opastusta vierelleen, jotta tehtävät tulee tehtyä, ja tämä myös tekee ison eron päiviemme ”normaaliin” kulkuun. Opettajaksi nyt ei itse tarvitse kuitenkaan ryhtyä, ja ajattelinkin että jos ja kun eteen tulee sellainen asia, jota en onnistu selittämään lapselleni tarpeeksi selkeästi, niin otamme sitten videoyhteyden opettajaan ja hän saa hoitaa homman. Pahin pelko varmaankin sekä opettajalla että itselläkin tässä on se, että joku uusi asia jäisi oppimatta ja sisäistämättä kunnolla.
Jotta arki, lapset, vanhemmat ja koulussa edistyminen eivät kaikki sekoaisi aivan totaalisesti, täytyy päivissä pitää jatkossa selkeä rytmi ja rutiinit, kuten normaalistikin – mutta vielä vähän tiukemmalla otteella. Se on vaikeaa ainakin itselleni, mutta uskon että kaikkien parhaaksi. Läksyjen suhteen meillä käy usein niin että ”tehdään ne sitten myöhemmin” kun koulun jälkeen aletaankin heti pelata tai lähdetään ulos. Jos nyt lähtee samalle toimintalinjalle, voin kuvitella että kohta on päivät todella sekaisin, lapset nukkuu pitkään ja tekee tehtäviä kun huvittaa, ja napostelee kaapeista ruokaa tämän tästä. Ruokailuihin ja taukoihin täytyy ottaa käyttöön myös jonkinnäköiset rutiiniaikataulut.
Oma työntekoni on ollut tähänkin saakka jo kauan todella pätkittäistä, koska perheessä on vielä yksi hyvin pieni jäsen. Nyt se päivän pätkittely lisääntyykin sitten entisestään, mutta uskoakseni selviämme. Työt saattavat venyä useammin työaikojen ulkopuolelle, mutta minkäs teet. Tämä on elämää nyt ja siihen vaan täytyy mukautua!
