Tämä ikuisuuskysymys, johon on helppo löytää vastaus eli vaikkapa yleinen THL:n ruutuaika suositus, jonka neuvolasta ja koulustakin saa usein kuulla: 2 tuntia päivässä kouluikäisille. Noudatetaanko sitä? Jossain perheissä kyllä, suuressa osassa ei. Miten realistinen tavoite se on nykyajan nuorille, jotka enemmän tai vähemmän tosissaan pelaavat ja hoitavat paljon sosiaalista kanssakäymistä ja kouluasioitakin netissä? ’Ihan helppoa’? No ehkä heille, joilla ei välttämättä ole ollenkaan pelikonsoleita (jota arvostan todella!), mutta meille ja monille muille perheille, joihin pelaaminen ja tv ovat iskostuneet osaksi elämäntapaa – ei ihan niin helppo homma.
Meilläkin peliajan sääntönä on kyllä tuo kyseinen 2 tuntia päivässä, mutta se koskee väkisinkin vain sitä pelaamista pleikkarilla. Sen lisäksi ruutuaika venyy useimmiten vielä puhelimen puolelle ja elokuviin, joita katsomme koko perhe monta kertaa viikossa yhdessä. Se, että saisi ihan kaiken ruutuajan mahtumaan 2 tuntiin, tuntuu mahdottomalta, ehkä kohtuuttomaltakin vaikka itsestähän, eli vanhemmasta se vain on kiinni.
Pelaaminen ei ole enää vain pelaamista yksin tietokonetta vastaan
Pelaaminen on muuttanut muotoaan ajan kuluessa paljon, ja itsenikin on pitänyt osin unohtaa se, millaista se oli omassa nuoruudessa, jolloin pelattiin vain yksin tietokonetta vastaan, tai kaksin kaverin kanssa vierekkäin. On pitänyt lasten kasvun myötä mukautua tähän aikakauteen, ja huomata olevansa jossain asioissa jo vähän ’dinosaurus’ vaikka vielä hirveän vanhaksi en miellä itseäni.
Pelaaminen on nykyaikana myös yhteisöllistä ja sosiaalista kanssakäymistä. Siinä kohdataan pelimaailmassa omia oikeita ystäviä, ja tutustutaan uusiin. Vaihdetaan kuulumisia, tehdään yhteistyötä ja ratkotaan pulmia. Ja mikä hienointa, nykyään voi testata pelejä sekä pelata kisamielessä myös ammatikseen. Ammattia pelaamisesta taas ei saa, ellei sitä harrasta tosissaan, ja paljon. Taannoin törmäsin yhteen hauskaan työpaikkailmoitukseen, jossa haettiin Minecraft-pelin opettajaa nuorille. Tämä avarsi lisää omaakin ajatusmaailmaa siitä, millaista aikaa nyt eletään.
Mikä sitten on realistinen ’sopivasti’ ruutuaikaa?
Mikä olisi se realistinen ja nykyaikaan sopiva ruutuaika nuorille, jotka pelejä harrastavat? Aikaraja, josta ei tarvitsisi tapella joka päivä. Ehkä oikeaa vastausta ei voi sanoa tarkalleen tunneissa ollenkaan. Näkisin itse, tätä kauan ja useasti pohtineena, että pelaaminen on ok, kun se ei hallitse nuoren elämää, ja kunhan jokapäiväiseen arkeen kuuluu muutakin mitä terveiden elämäntapojen suositukset neuvoo: säännöllinen ruokailu, liikunta, riittävä lepo, sosiaalisia kontakteja.
Nettipeleissä tuntuu olevan sekin (vanhemmalle ikävä) puoli että niiden lopettaminen ei noin vaan aina onnistu siltä seisomalta kun nuorta pyytää lopettamaan. Usein ruoka jäähtyy pöydälle tai muut jutut myöhästyy, kun peli pitää ensin saattaa päätökseen. Jos pelataan tiimissä kavereiden kanssa, ja jokin ottelu on kesken, ei sitä voi noin vaan lopettaa vaan se on pelattava läpi kunnes joku voittaa, tai on päästy eteenpäin tiettyyn pisteeseen. Moni ajattelee, kuten minäkin usein, että voihan sen lopettaa kun vaan sulkee pelin. Näinhän se on, toisaalta, mutta kokemus on osoittanut että pienempi paha on pelata matsi loppuun ystävien kanssa kuin pakottaa lapsi/nuori keskeyttämään (joka voi pilata muidenkin mukana olevien pelin). Se lienee vähän sama kuin että hakisi yhden pelaajan pois jääkiekko- tai jalkapallopelistä yhtäkkiä, sen jälkeen muu joukkue on ongelmissa.
Pelaamisesta voi oppia myös uusia taitoja
Lapsi ja nuori voi myös oppia peleistä uusia taitoja, niistä voi olla siis myös hyötyä. Pääpointti lienee se, että pelataan vastuullisesti. Ja vastuu on huoltajalla. Pelaamisesta voi kehittyä myös ongelmia, joista on saatu lukea tosi ikäviäkin juttuja uutisista. Pelottavimpia ovat olleet jutut liian pitkään yhteen putkeen pelanneista nuorista, jotka ovat lopulta kuolleet, kun elimistö on rasittunut liikaa huomaamatta. En käsitä vanhempana ihan kokonaan, miten näihin tilanteisiin on päästy, mutta ymmärrän hyvin tiettyjen pelien koukuttavuuden. Peleissä on myös ikärajat kuten elokuvissa, ja niihin on todella syytä kiinnittää huomiota tutkimalla, tai testaamalla itse pelejä ensin. Liian pitkien peliaikojen lisäksi liian väkivaltainen, tai aikuisille suunnattu peli voi olla vahingoksi liian nuorelle lapselle, joka ei vielä ymmärrä oikein pelissä olevaa sisältöä.
Kun päiviin sisältyy ruutuajan lisäksi tavallisia säännöllisiä rutiineja, ei vaarallisen pitkiä peliputkia pitäisi päästä syntymään. Sopivasti ja maalaisjärjellä pelejä, eikä iltaisin, ajattelisin itse. Meillä tokaluokkalainen on oppinut valtavasti englanninkieltä peleistä, mikä on tosi hyvä juttu ajatellen kolmannella luokalla alkavaa kielen opiskelua. Aina kun pelissä tulee uusi englannin kielinen sana tai lause, poika pyytää kääntämään sen ja oppii lisää. Riippuen pelistä, niistä voi myös oppia myös paljon muuta! Aivot saavat ainakin älyä kehittävää ongelmanratkomistyötä, ja paljon!
Nämä olivat sitten vain minun omia mielipiteitäni, vaikka yritänkin asiantuntevasti kirjoittaa! Jokainen perhe on erilainen, ja niin ovat arjen rutiinitkin ja se, missä kohtaa vuorokautta kerkeää pelata tai nauttia muusta ruutuajasta.
Kohtuudella ja rakkaudella, yhteistyössä lapsen kanssa<3
[…] he toivovat. En päästä mukaan kaikkiin juttuihin ja salli kaikkea mitä he haluavat. En anna pelata vuorokauden ympäri. Se ei ole huonoa vanhemmuutta, vaan rajoja rakkaudella. Vaikka en ole täydellinen kodin hengetär […]