Mitä vain poikien äitinä oleminen on verrattuna tyttöjen äitinä olemiseen?

Perhe | Kotona ja reissussa | Hyvinvointi | Etätyö
Mitä vain poikien äitinä oleminen on verrattuna tyttöjen äitinä olemiseen?
Lapsen kantaminen kantorepussa on niin kivan näköistä ja ajatuksena kiva, vai mitä! Meillä ei ole koskaan ennen kanneltu lapsia repussa tai kantoliinalla. Tai no vanhimman pojan ollessa vauva, kokeiltiin kerran molempia tutulta saadulla repulla ja kantoliinalla, mutta kertaan se jäi, kun poika ei viihtynyt.
Hampaani ovat olleet vuosikymmenen, ellei kaksikin jo todella keltaiset, koska kahvi. Nyt sitten päätin lähteä testaamaan, voiko hampaiden valkaisu koo, Smileon kanssa.
Koetko, että on vaikea sanoa Ei? Se on vaikeaa, mutta siihen voi oman kokemukseni mukaan oppia. Oman hyvinvoinnin edellytys on se, että toimii välillä kuten itselle on paras. Jos joku pyyntö saa ahdistumaan heti salamana, hylkää se, jos mahdollista.
Vai miten on? Liika positiivisuus on ainakin vähän perseestä.
Puun kasvattaminen on projekti ja tavoite, joka on pyörinyt mielessä useasti vuosien mittaan.
Meillä on ollut haaveena pitkään hankkia pallomeri pojalle. Olen pyöritellyt aika ajoin mielessä, mikä olisi mieluisin muoto pallomerelle ja pallojen väri. Nyt haave on totta! Pallomerestä voi saada sekä hyötyä että ihan vaan hauskaa ajanvietettä.
THL:n suositus, jonka saa usein kuulla: 2 tuntia päivässä kouluikäisille. Noudatetaanko sitä? Jossain perheissä kyllä, suuressa osassa ei. Miten realistinen tavoite se on nykyajan nuorille, jotka enemmän tai vähemmän tosissaan pelaavat ja hoitavat paljon sosiaalista kanssakäymistä ja kouluasioitakin netissä?
Oletko myös pakotettu tai päästetty etätöihin, mutta se tuottaa harmaita hiuksia kun läsnä on koko perhe hoidettavana lisäksi? Kokosin omat vinkkini ajanhallintaan kun meillä tämä etätyökuvio on ollut arkea jo yli 10 vuotta.
Meidän perhe on leffafriikki porukka. Katsomme nykyään lähes joka ilta jonkun jo nähdyn tai uuden elokuvan. Seuraamme mitä uusia elokuvia on tulossa ja parhaat hankitaan usein heti kun mahdollista. Päätin koota meidän mielestä tämän hetken parhaat elokuvat listaan, joita suosittelen kaikille. Kaikki ei toki ole ihan uusia, mutta katsomisen arvoisia!
Pieni loma on tiedossa ihan näinä päivinä, nimittäin pitkä pääsiäisviikonloppu! Jotenkin kummasti se piristää mieltä, lisääntyvän auringonpaisteen kera. Ja ehkä, isosti EHKÄ voi unohtaa hetkeksi tämän vallitsevan tilanteen. Jokin aika sitten mielen täytti hirveä hössötyksen tarve mitä tulee pääsiäiseen, mutta se meni ohi. Nyt ajatuksena …
Meidän normaali kaaosmainen työpäivä kotona taitaa olla tällä hetkellä monille poikkeustila. Tätä se on, yrittäminen kotoa käsin lasten kanssa.