Lapin matka osa 1: 12 tunnin ajomatka lasten kanssa

Kaupallinen yhteistyö Scandia Rent Tampere Länsi (Haukiluoma)

Nyt se kauan odotettu Lapin matka on sitten takana! Olipa upeaa nähdä Lapin maisemia monien vuosien jälkeen. Mieli jäi kaipaamaan sitä luonnon rauhaa, huimia laskettelurinteitä ja rentoutunutta fiilistä. Sitä, kun ei ole kiire minnekään ajatuksissa tai muutenkaan.

Ainoa loman ”miinuspuoli” oli pitkä matka, jolle nyt ei oikein mahda tietysti mitään jos kerran asuu etelässä.. Ja Lappi on siellä missä on. Alla meillä oli uudehko Scandia Rentin vuokra-auto, farmari-mallinen Skoda Octavia, joka toimi moitteetta koko matkan molempiin suuntiin. Meidän ei tarvinnut huolehtia muusta kuin tankkaamisesta. Kilometrejä kertyi paljon, tarkkaa lukemaa en muista mutta eiköhän lähelle 2000 km päästy ja ehkä ylikin.

Pitkään ajomatkaan valmistautuminen lasten kanssa

Kokemuksemme näin pitkistä ajomatkoista yhdessä perheenä oli ennen tätä reissua surkean olematonta. Pisimmät ajomatkat ollaan tehty yhdessä reilu 200 km päähän, joka ei tunnu enää oikein miltään tämän reissun jälkeen. Kaikki on siis suhteellista:). Pienenkin lapsen kanssa pärjää pitkällä matkalla, kunhan vähän ennakkoon viilaa omaa asennettaan siihen, että tuli mitä tuli, selviämme siitä. Ei se huuto ja tuska ja vaipan vaihtaminen sekä syöttäminen useamman kerran kesken matkan mitään helppoa ollut, mutta ei maailmanloppukaan!

Pakkasimme matkalle korona-ajan huomioiden mukaan riittävästi evästä, kahvia termospulloon, viihdykettä lapsille ja käsidesiä sekä maskeja. Tarkoitus oli, ettemme poikkeaisi juurikaan missään kaupoissa ja huoltoasemilla matkoilla, mutta pakkohan se oli muutaman kerran poiketa vessaan, koska itse en suostu talvella puskaan pissaamaan!:D No, mutta visiittimme huoltoasemilla jäi muistaakseni menomatkalla kahteen kertaan (ja pakolliset ruokaostokset), paluumatkalla piti poiketa kolmisen kertaa koska pienimmän pojan vaipat loppuivat kesken. Vaipat vaihdettiin sujuvasti auton takapenkillä!

Ajomatkalla oli nopea alku ja superhidas loppu

Menomatkalla päätimme ajaa Google Mapsin osoittamaa nopeinta reittiä kohti Kemiä, eli ei Sastamala-Tampere-Jyväskylä-Oulu -reittiä jossa olisi päässyt ajamaan enemmän moottoriteitä, vaan oikaisimme ohi Tampereen lähtemällä Sastamalasta suoraan Häijääseen ja siitä ylöspäin kohti Seinäjokea. Olimme todella nopeasti jo Tamperea korkeammalla kartalla, ja lähes huomaamatta myös ohitettiin Vaasa. Sitten alkoivat aika ja matka hidastua. Oulua piti odotella kauan.. ja sen jälkeen Kemistä eteenpäin alkoi hämärtyä ja maisemat muuttui pelkäksi mäntymetsäksi!

Loppumatkasta oltiin kaikki jo todella väsyneitä. Onneksi kerkesimme todeta ajoissa, että Pyhän paikalliseen ruokakauppaan ei tulla enää kerkeämään samana iltana, niin poikkesimme kauppaan sitten jo Rovaniemellä.

Kemissä mentiin ’vähän’ metsään

Olin suunnitellut meidän ajoreittiä ennakkoon vaikka kuinka paljon, mutta ainahan joku jää huomaamatta. Kuvittelimme poikkeavamme Kemiin katsomaan sitä kuuluisaa Lumilinnaa. Löysimme lopulta paikan päälle, vaikka Google Maps ensin kierrättikin meitä ympäri kaupunkia kierron ja pikkuteiden kautta. Lumilinnaa ei näkynyt missään! Luovutimme ja jatkoimme matkaa. Myöhemmin kuulin ettei lumilinnaa oltu nyt edes tehty tänä vuonna.

Google Maps on muuten aika kiva kaveri, johon ei voi aina ihan luottaa. Tämä on tullut selväksi aiemminkin, mutta jostain syystä halusin luottaa omaan vaistoon siitä, että reitti oli hyvin suunniteltu. Kemissä sovellus yritti kaikin keinoin ohjata meidät pois isolta tieltä ja kierrättää ympäri kuoppaisia sivuteitä pitkin kyliä, ja aikamme seurasimmekin karttaa. En edelleenkään ymmärrä mitä tapahtui. Google Maps väitti että se isompi pääväylä oli poikki. No ei ollut..

Näköjään siis aina voi valmistautua vähän paremminkin. Tai sitten pitää olla vaan hössöttämättä turhia!

Pitkä ajomatka on uuvuttava, mutta siitä selviää

Pohdin ennen reissua sitä, onko parempi ajaa yöllä vai päivällä näin pitkä matka, kun on lapsiakin takapenkillä. Olimme päättäneet lähtevämme matkaan jo aamuyöstä, mutta haaveeksi se jäi. Pääsimme liikkeelle joskus aamulla kahdeksan maissa, joka tarkoitti sitä että perillä ollessamme oli jo pimeää, ja myöskin monta sataa kilometriä ennen määränpäätä oli kuin keskiyö. Helppoa olikin todeta jo menomatkalla, että paljon mukavampaa on ajaa päivällä, kun näkee maisemia ja on valoa. Voin sanoa, että viimeiset tunnit Kemi-Rovaniemi-Pyhä -välillä olivat vähän kuin henkistä kidutusta. Loppumatkasta ympärillä oli pelkkää pimeyttä, ei katuvaloja, ei mitään. Tuntui kuin aika olisi pysähtynyt ja ajaisimme samaa kohtaa jossain aikasilmukassa! 😀

Meidän ajovuorot eivät jakautuneet miehen kanssa mitenkään tasan, mutta en voi sanoa että se olisi väärinkään. Sain nimittäin olla itse vapaa ajamisesta suurimman osan matkasta ja vähän nukkuakin. Ennen Oulua ajoin jokusen pätkän, että sain tuntumaa upeaan autoon! Paluumatkalla viikon jälkeen ajoinkin sitten pidemmän pätkän ennen kotia.

Hyvää kannattaa odottaa. Lomamökki kruunasi kaiken!

Perillä olimme menomatkan jälkeen vasta joskus illalla yhdeksän aikoihin. Oli pilkkopimeää, mutta jaksoimme vielä viettää iltaa tutustuen mökkiin ja ihastellen sen ympäristöä.

Vuokra-auto matkalla oli meille hyvä valinta. Pienempi auto olisi ollut mahdottomuus kaikille mukana olleille tavaroille, mutta isompi auto tai sitten kuitenkin se suksiboksi olisi ollut tarpeellinen. Sukset jäi kotiin, otetaan mukaan sitten ensi kerralla!