Arki, tuo ihana sana ja asia. Miten se arki onkin muotoutunut elämässä sellaiseksi, että näin ”vanhempana” tai nuoruuden ohituksen jälkeen alkaa tuntua siltä, kuin olisi jossakin samassa päivässä joka vaan loopilla toistaa itseään?
Olen keskustellut aiheesta muutamien ystävien ja tuttujen kanssa, ja hyvin usealla on alkanut noin 35 vuoden iän kieppeillä tulla tuntemuksia siitä, että elämä on vain saman toistamista; aamulla lapset kouluun ja itse töihin, sitten kotiin laittamaan ruokaa, sitten jo pian nukkumaan.. ja sama alkaa pian alusta. Hyvin yleinen kysymys kuuluukin: tätäkö elämä vain on?
Ruuhkavuodetko kyseessä?
Jossain kohtaa menneinä vuosina tunsin itsekin pienoista ahdistusta arjen ”samanlaisuudesta” toistuvasti. Onnistuin kuitenkin pääsemään suurimmasta ahdistuksesta eroon pienillä kikoilla. Mutta onko kyseessä ruuhkavuodet vai jokin ”esi-keski-iän kriisi”? Ruuhkavuodet tarkoittavat virallisesti ilmeisesti ”paineita edetä uralla lapsiperhearjessa”, ja tuon tilanteen haasteellisuutta. Virallista määritelmää ei taida olla, mutta yhden löytämäni mukaan taas ruuhkavuodet on ”käsite, jota käytetään lähinnä arkikielessä tai erilaisissa elämäntaito-oppaissa, joissa annetaan toimintaohjeita ruuhkaisista vuosista selviytymiseksi.”
No oli miten oli, tämä herääminen arjen toistuvaan samanlaisuuteen varmaankin liittyy monilla ruuhkavuosiin. Toisilla ehkä siihen, että elämä on alkanut vakiintua, kun on jo hankittu koti ja on vakiintunut työ, ja on arkirutiinit ja aikataulut. Siinä vilinässä tietenkin tuntuu, että kaikki päivät ovat samanlaisia. Mutta eiväthän ne oikeasti ole. Jokainen päivä on aina erilainen! Täytyy vaan osata huomata ja nauttia pienistä arjen yksityiskohdista.
Mistä vaihtelua arkeen?
Olen itse kyllä ”paraskin puhumaan” mitään arjen kaaoksesta, koska työskentelen kotoa käsin vakituisesti. Kyllä siinäkin haasteensa ovat, kun samassa sopassa pyörii lapset ja yksi erityislapsikin mukana. Haasteet ovat toki erilaisia kuin päivätöissä käyvillä tai vuorotyötä tekevillä. Joka tapauksessa, näillä pikkujutuilla olen itse saanut mielekkyyttä lisää arjen tylsyyteen!
- Aseta pieniä lähitulevaisuuden tavoitteita elämään.
Ihan vaan vaikka ulos syömään menemisen perheen kesken, tai uimaan menon lasten kanssa, tms. Tavoite voi olla myös se, että kuukauden sisään hankin uudet verhot, uuden takin, värjään hiukset tai mitä tahansa, josta tulee vähän uudistusta arkeen! Toista tätä, aseta aina uusia, tarpeeksi helppoja tavoitteita. - Tee pieniä, yllättäviä poikkeuksia arkipäiviin.
Yllätä työkaverit tuomalla leivonnaisia kahvipöytään. Osta kotiin leikkokukkia. Leivo jotakin hyvää ja NAUTI tuloksista. Poikkea kotimatkalla ihailemaan rantaa, tai kaupunkia. Tee spontaanisti kivoja juttuja! - Luonto rauhoittaa ja uudistaa mieltä.
Kliseistä mutta totta. Aina kun itseäni alkaa ahdistamaan arjen pyöritys kotona ja tuntuu, että asioita kaatuu päälle, lähden ulos! Luonnon keskellä murheet väistyy, ja mieli inspiroituu ja järjestelee asioita uudelleen. - Näe uusia kasvoja tai rimpauta kaverille.
Vaikka vaan lyhyesti! Joskus hirveässä kiireessä ja väsyneenä sitä ei jaksa tavata ketään, mutta ihan pienikin juttutuokio pitkästä aikaa ystävän tai sukulaisen, tai vaikkapa vanhan asiakkaan kanssa voi piristää, ja tehdä päivästä merkityksellisen. - Harrasta jotakin kevyttä. Harrastuksen ei tarvi olla tietenkään sitä että arkisen päivän päätteeksi valmistaudut ja lähdet kotoa jonnekin ja tulet entistä väsyneempänä takaisin! Se voi olla myös jotakin pientä, joka pysyy ajatuksissa. Vaikkapa bloggaaminen, kukkien/yrttien kasvatus, ulkoilu, keräily. Jotakin, mikä ei rasita vaan pitää mielen vireänä.
- Anna itsellesi lepoa ja taukoja, olipa kyseessä sitten vapaapäivä tai ei. Pysähdy hetkeen, ja nauti kera kahvikupin, esimerkiksi.
- Kun heräät aamulla, päätä ensimmäisenä että TÄSTÄ TULEE HYVÄ PÄIVÄ! Oikealla asenteella liikkeelle heti, niin se jo auttaa paljon!
Mielestäni pääjuttu arjen merkityksellisyyden ylläpitämisessä on asettaa noita pieniä tavoitteita elämään jatkuvasti matkan varrella. Ei niin, että niistä tulee jokin iso painolasti ja pakko suorittaa-asia, vaan että tulevaisuudessa siintää aina jotakin pientä kivaa, jota kohti ponnistelee.
Lisäksi pienet hengähdystauot päiviin, ne ovat tärkeitä! Jos on paahtanut läpi päivän täysiä pysähtymättä yhtään vetämään happea, niin miltä se tuntuu päivän päätteeksi? Ainakin omasta mielestäni siltä, ettei enää edes muista mitä kaikkea teki. Eikä päivästä jäänyt paljon käteen.
Mitä mieltä olet?
Kuvat: Heidi Halonen.
Otsikkokuva: Kokemäenjoki
