Pakkohan se on myöntää ja tajuta todellisuudeksi: Elän jo neljättäkymmenettä vuotta! Täytin 39 vuotta nyt tammikuussa. En osaa siltikään tuota oikein käsittää todellisuudeksi. Olenko jo näin hiton vanha?! Milloin tämä vanheneminen tapahtui? Vanhin lapsikin jo hakee kohta lukioon. Siihen samaan, jossa kävin itse joskus. Mitä ihmettä…?
Kaksikymppisenä kaikki kolme- ja neljäkymppiset tuntuivat mielestäni jo kuihtuneilta ikälopuilta. Sellaisilta, että pelotti etukäteen se päivä kun olisi ”yhtä vanha”. Kun itsellä tuli kolmekymmentä vuotta täyteen, ajattelin että mikäs tässä sitten ollessa, nuori ja vetreä vielä! Toisaalta mieleen tulvi sellainen lievä 30v. kriisi, joka taisteli aikuistumista vastaan. Ajatuksissani koin, että nyt pitäisi olla jotenkin aikuinen, mutta en tuntenut sitä. Kolmekymppisenä oma ajatusmaailma ja tunteiden juoksu tuntui vielä lähes samalta kuin silloin nuorempanakin, vaikka olinkin jo äiti.
40v kriisi, mikä se sellainen on?
Mitä se 40v-kriisi on? Olen sitä silloin tällöin miettinyt parin viime vuoden aikana, mutta en saa selvää ainakaan vielä.. millaista kriisiä tässä pitäisi odottaa? Oikeastaan tuntuu, että isompi ”kriisi” taisi olla se kolmenkympin kohta elämässä. Silloin tosiaan alkoi tuntua, että ei tässä voi itseään enää nuoreksi tai ainakaan nuorisoksi kutsua perinteisessä mielessä, mutta ei keski-ikäiseksikään. Kriisi tuli siitä, etten tuntenut itseäni ”jo” kolmekymppiseksi.
Nyt kun nelikymppiset jo lähestyy, täytyy myöntää että ilmassa on muutoksen merkkejä. Osa näistä on ollut läsnä jo useampia vuosia. Enää ei vaan jaksa samoja asioita kuin ennen, vaikka peruskunnossa ja terveydessä ei ole mitään uutta, ainakaan paljon tapahtunut.
Asioita, joista huomaan vanhenneeni
- En jaksa enää valvoa iltaisin tai viikonloppuisin! Nuorena valvottiin mielellään vaikka aamuyöhön (lasten vauva-aikanakin kai!) eikä tuntunut missään, oli arki tai ei.
- Draama? Tunteiden ryöpsähtelyt? Ei sellaisia. Tunnen, että osaan suhtautua huomattavasti tyynemmin monenlaisiin tilanteisiin, joissa muut kehittävät draamaa. Itseä ei hetkauta. Ei, vaikka asia liittyisi itseeni.
- Edellisestä yhteenvetona: En ota enää itseeni ja niin henkilöhtaisesti asioita, kuin nuorena.
- Minua ei paina se, mitä muut minusta ajattelevat. Ihan sama! Tärkeää lienee se, mitä itse itsestäni ajattelen!
- En ole enää ihan täysin ajan tasalla nuorison jutuista ja heidän käyttämästään kielestä. He alkavat olla jo ihan täysin erilaista ”koulukuntaa” kuin mitä oltiin silloin, kun itse olin esim. noin 18-23-vuotiaana ja vähän nuorempana.
- Naiseuden ihanuudet (vanhenevan naisen) alkavat paljastua hiljalleen. Kaksi sanaa: Leuka ja karvat. Siis – apua! Onko tätä muilla?!!
Voisiko 40v. kriisi olla siis sitä, että…
- Tajuan eläneeni itse ihan erilaista nuoruutta kuin tämän hetken nuoret
- Mietin välillä, että voisi olla kiva elää nuorena tässä ajassa ja vasta miettiä elämän suuntaa
- Koen olevani liian vanha aloittamaan alusta jotakin ihan uutta, esimerkiksi ammatinvalintaa
- Useasti haluaisin tehdä tuota ja tätä ja käydä siellä ja tuolla, mutta lopulta tunnen että ei vaan jaksa. Kaikista mieluisin paikka on koti, ja oma rauha..
Toistaiseksi oma ”kriisini” on melko lempeää lajia. Katsotaan, miltä sitten tuntuu kun ensi tammikuussa kääntyy vuosikymmen VIIDENKYMPIN puolelle… Sitten se kriisi alkaa. Apua..
[…] Melkein 40-vuotias ja lähestyvä ikäkriisi! […]