Suuret pelot. Sellaiset, jotka vaivaavat mieltä ihan pienestä lapsesta saakka. Onko itselläsi sellaisia? Minulla on ollut muutamia, ehkäpä ihan sieltä jostakin esikouluiästä saakka ainakin. Nämä pelot ovat sellaisia asioita jotka liittyvät maailman historiaan, ja jotka ovat sieltä luettujen ja kuultujen kertomusten kautta jääneet peloiksi mieleen, sekä myös toiveeksi: Toivottavasti tuota ei tapahdu koskaan oman elämäni aikana. Pikkutytöstä alkaen on uutisista ja aikuisten sekä isovanhempien puheista kuultu tarinoita sodasta. Satukirjoissa ja tarinoissa oli myös sotia. Kulkutaudeista opin ehkä vähän isompana, en tarkalleen ottaen muista milloin mutta pelko niitäkin kohtaan on ollut takaraivossa hyvin kauan.
Olen siis uskotellut pienestä saakka, että ei tässä ajassa voi 1. levitä mikään kulkutauti ja tappaa miljoonia ihmisiä tai 2. alkaa sota omassa kotimaassa tai lähellä sitä. Eihän?
Kun pelot käyvät toteen
Pari vuotta sitten ensimmäinen pelko kävi toteen ja alkoi koronapandemia. Koin aikamoisia vaikeuksia hyväksyä tilannetta ja sen todellisuutta aluksi. Eihän tälläistä nyt oikeasti voi tässä ajassa käydä! Olin ollut varma, ettei omien lasten tarvitse kokea tälläistä pelkoa ja epävarmuutta elämässään. Ja niin vaan kävi toisin. Onneksi kohti parempia aikoja mennään (toivottavasti), eikä tauti ole vieläkään iskenyt meidän perheeseen.
Mutta mitäs sitten? Juuri kun on päästy vähän huokaisemaan helpotuksesta koronan kanssa, niin alkaa sota, lähempänä kuin koskaan aiemmin oman elämän aikana. Taas samat epätodellisuuden tunteet valtaavat mieltä, kun nyt katsoo uutisia. Ukrainan kansalaisten videot valtaavat Tiktokia, ja ovat aivan käsittämätöntä katseltavaa. Aivan viereisen maan johdon toiminta on sellaista, ettei se käy järkeen mitenkään nykyajassa. Ja lapset, taas toinen suuri epävarmuutta aiheuttava asia vyöryy heidän tietoisuuteen joka tuutista.
Mitä tässä pitäisi oikein ajatella?
Historia toistaa aina itseään?
Mitähän seuraavaksi?
[…] Jo toinen asia, mitä en ikinä uskonut tapahtuvan, vaan tapahtui […]