Hyvinvointi pyytää pysähtymään

VIERASKIRJOITUS: Valmennus Jenni Harala

Tehdään pieni mielikuvitusharjoitus. Ajatellaan, että on vuosi 1965 ja kysymme kadulla vastaantulevalta henkilöltä miten hän voi ja mistä hän tietää, milloin hän voi hyvin?

Hän miettii hetken ja vastaa: ”Pidän huolta omasta hyvinvoinnistani. Noudatan ruokavaliota, jonka tiedän sisältävän vain minulle hyviä ja tärkeitä asioita ja harrastan liikuntaa päivittäin. Katsotaas, joo, tänään olenkin kävellyt jo 10700 askelta ja kello on vasta viisi iltapäivällä. Ja sitten tietysti pidän huolta palautumisesta. Vaikka illalla on yleensä vaikea irrottautua päivän asioista, koitan saada päivän to do -listan asiat tehtyä ennen 20.00, jotta voin syödä riittävän aikaisin iltapalan ja ehdin kirjoittamaan kiitollisuuspäiväkirjaa, sulkemaan somen ja ryhtyä nukkumaan riittävän aikaisin. Aina se ei onnistu, mutta onneksi kello sitten aamulla kertoo minulle miten yö meni. Eli voi kyllä sanoa, että teen paljon hyvinvointini eteen.”

Ai mutta hei, eihän se ollutkaan vuosi 1965 vaan vuosi 2022.

Se, että työskentelen hyvinvointialalla ja että hyvinvointialaa ylipäänsä tarvitaan, tuntuu välillä itsestäkin hieman erikoiselta. Koska lopulta hyvinvoinnissa on kyse hyvin yksinkertaisista asioista. Silti ne tuntuvat meistä monista usein melko haastavilta. En kuitenkaan ole aina aivan vakuuttunut siitä, että ne oikeasti olisivat vaikeita. Ehkä enemmänkin niin, että välillä koitamme ratkoa niitä hieman vaikeasti.

Kun hyvinvointi katoaa

Hyvinvointi lienee yksi niistä asioista, joista huolehtiminen astuu kuvioihin silloin, kun sen huomaa kaikonneen omasta elämästä. Jotain riipaisevan inhimillistä tässä on. Mietin tätä toisinaan muistaessani kastella kukat siinä vaiheessa, kun ne nuokkuvat pitkin ikkunalautaa. Tämä johtuu usein siitä, että olemme tottuneet vallitsevaan tilanteeseen emmekä välttämättä huomaa siinä mitään erityistä – etenkään silloin, jos vauhti on ollut kova jo pitkään.

Olennaista tässä vaiheessa on se, mitä ihminen päättää tehdä, kun huomaa oman jaksamisensa heikentyneen kadonneen hyvinvoinnin myötä. Jos tästä havainnosta seuraa pohdintaa ja oivallus, voi edessä on hyvä polku. Usein ihmiset, jotka ottavat minuun yhteyttä, ovat tässä pisteessä. Toisaalta ihan hirveän usein he valitettavasti myös ostavat jostakin verkkokaupasta pikadieetin nimellä 8 viikossa kuntoon ja ”ratkaisevat” ongelman näin.

Ei ole mitenkään tavatonta, että melko usein elintapamuutoksen kynnyksellä ajatellaan, että nyt on aika tehdä täyskäännös. Ehkä siksi, että näistä muutoksista puhutaan joskus esimerkiksi elämäntaparemontteina, jotka kieltämättä saavat ajattelemaan taloa. Mielikuvaan liittyy ajatus siitä, että ensin lähtee katto ja sitten seinät. Ongelma tällaisessa ”hajotetaan kaikki vanha ja rakennetaan uusi” on se, että useimmiten voimat ja into loppuvat siinä vaiheessa, kun vanha on räjäytetty maan tasalle ja seistään siinä savuavien raunioiden äärellä. Siinä hiipii ehkä mieleen, että olisiko pienemmällä vaivalla ja muutoksella päässyt sittenkin ihan kivaan lopputulemaan.

Mielikuvamme elintapamuutoksesta ja oman jaksamisen parantamisesta ja hyvinvoinnin lisäämisestä keskittyvät hyvin usein yksinkertaistetusti ravinnon, liikunnan ja unen ympärille. Ne perustuvat siihen olettamukseen, että kun vähennän tai rajoitan syömistä, lisään liikuntaa ja optimoin unen ja palautumisen, alan taas voida hyvin. Silti, vaikka kaikki nämä toteutuisivat, ei ihminen välttämättä voi hyvin. Itseasiassa on aika todennäköistä, että hän ei voi hyvin.

Entä jos sillä hetkellä, kun huomaat kaipaavasi muutosta, nostaisitkin jalan pois kaasulta ja säästäisit Googlen pikakuurien etsimisen vaivalta. Entä jos sillä hetkellä pysähtyisitkin oman itsesi äärelle?

Muutosta edeltää pysähtyminen

Muutos, joka voi johtaa hyvinvointiin, alkaa aina pysähtymällä nykyhetkeen. Pohtimalla mikä on hyvin, mitä asioita arvostaa omassa elämässä, mihin kaipaa muutosta ja ennen kaikkea – millaiset ovat sen hetkiset voimavarat muutokseen. On todella tärkeää sopeuttaa muutosteot omaan elämään sopiviksi, mitoittaa ne omien voimavarojen mukaan. Tämän vuoksi tärkein neuvoni tässä vaiheessa aina onkin: Sopeuta, älä optimoi.

Mitä vähäisemmät voimavarat ihmisellä kyseisessä hetkessä on, sitä pienemmin askelin on tärkeää lähteä liikkeelle. Itseasiassa, pienet askeleet ovat kaikissa tilanteissa ne parhaimmat. Ai miksi?

Kuvittele itsesi tikkaiden alapäähän. Jos porrasaskelmat ovat liian kaukana toisistaan, et pääse edes alkuun. Jos taas askelmat ovat sopivan lähellä toisiaan, olet kiivennyt korkealle ennen kuin huomaatkaan.

Tai jos lähdet pihatielle kävelemään. Koitapa harppoa kaksinkertaisella askelpituudella. Jaksat ehkä parisataa metriä.

Siksi pienet askeleet merkkaavat. Rimaa ei kannata nostaa liian korkealle, koska se ei tarjoile onnistumisen kokemuksia. Ja muutos saa ilmaa siipiensä alle juuri onnistumisen kokemuksista.

Ehkä minun samasta syystä pitäisi siirtyä hieman helpompiin huonekasveihin?

Kirjoittaja: Jenni Harala

Tutustu hyvinvoinnin valmennuspalveluihin:
Valmennus Jenni Harala

Jenni on arkea, hidasta elämää, ulkoilmaliikuntaa ja hyvää ruokaa rakastava hyvinvointivalmentaja. Hän ohjaa ihmisiä elintapamuutoksissa, ravitsemukseen ja liikkumiseen sekä jaksamiseen liittyvissä asioissa. Jennin ohjauksessa muutoksia tehdään lempeästi, oivaltaen ja joustavasti – koska se on ainoa toimiva tapa pysyvästi parantaa omaa hyvinvointia ja jaksamista. Ei ole väliä missä asut, koska valmennukset onnistuvat myös etänä. 

Seuraa Jenniä myös Instagramissa ja Facebookissa!

Toteutin Jennin kotisivuille hakukoneoptimointia ja konsultointiapua keväällä 2022. Lue lisää täältä.