Se tunne, kun sinusta tulee teinien äiti

Meillä asuu nykyään yksi teini ja yksi esiteini. Molemmat ovat toisaalta niin samanlaisia persoonaltaan eli perus rauhallisia ja lempeitä poikia. Mutta sitten on niitä erojakin, joiden luulen näyttäytyvän arkielämässämme hiljalleen enemmän, sitä mukaa mitä vanhemmaksi lapset tulevat.

Ei ne tunnepurkaukset mitään, joita perinteisesti liittyy teini-ikään. Meillä ei ole sellaisia toistaiseksi, vaan kaksi vanhinta poikaa ovat hyvinkin rauhallisia ja leppoisia edelleen, kuten ovat olleet ihan pienestä saakka. Eikä se, että teinit eivät tottelisi mitään. Meidän teinit tottelee (korostan, edelleen – TOISTAISEKSI). Auktoriteettihaasteita ei juurikaan ole. Mutta.

Tästä tunnistaa olevansa teinin vanhempi

Olen pysähtynyt välillä pohtimaan oikein, että onko meillä joku eri tavalla kuin ennen, nyt kun perheessä on teini-ikääkin. Tosiaan toisaalta ei, toisaalta on. Meillä taitaa toistaiseksi olla teiniaika helppoa, kuten väittäisin itsellänikin olleen, ilman suuria tunteidenpurkauksia ja muita haasteita. Tietenkään isommat pojat eivät enää viihdy vanhempien sylissä ja sellainen fyysinen läheisyys kuten halailu on vähentynyt, mutta mitä muuta? Aikalailla kaikki perusarjessamme on eri tavalla, vaikka pienin poika onkin vielä leikki-ikäinen.

10 asiaa, joista huomaan olevani teinin äiti!

Ruoaksi käy aina ”emmää tiä” tai ”ihan sama”. Silti ei lopputulos ei usein miellytä. En ole vielä oppinut kokkaamaan tätä ”ihan samaa” oikealla reseptillä, mutta ehkä sekin päivä koittaa.
Kaupastakin pitäisi aina tuoda ”vaan jotain” ja ”ihan samaa” evääksi, välipalaksi ja herkuksi.
Joudut sanomaan saman asian kirjaimellisesti joka ikinen päivä, mutta se ei riitä. Siltikään aamulla ei ole valmiina katsottuna vaatteet kouluun, oikeat kirjat repussa, ym. AINA joku on hukassa. Ja ketä syytetään?
Jos on jotakin tärkeää muistettavaa tai valmisteltavaa seuraavaksi päiväksi, sen teini kertoo viimeisenä iltana ennen h-hetkeä. Aiemminhan ei ole mitään kiirettä?
Sellaista ei enää ole olemassakaan kuin nukkumaanmenoaika. Vaikka se olisi olemassa, sitä ei noudata kilteinkään teini. Hän valvoo vaikka piilossa peiton alla kännykkänsä kanssa.
Heräät öisin toistuvasti siihen, kun joku ramppaa vessassa. Koska ”en saanut vielä unta”. Kello voi olla mitä vaan ilta 11 ja aamu 3 väliltä.
Kotoa löytyy yksi (tai meillä kaksi) huonetta, joihin ei enää uskalla kurkistaa edes. Jos et ole itse vanhempana siivonnut niitä säännöllisesti, pyörryt sisään mennessäsi.
Kun kerrankin pääset iloitsemaan vähäisestä pyykin määrästä, ilmestyy teinin huoneesta yhtäkkiä pyykkiä viikon edestä sekä ilmoitus ”tarvin näitä huomenna”.
Jollain on koko ajan nälkä, ja jääkaapissa ei ole koskaan ”mitään syötävää”. Millä teini elää, jos ei ruoalla?
Vastauksia ja mielipiteitä saa kaivaa kaivamalla ulos. Kaikkeen saa melkein aina saman vastauksen joka on ”ihan sama”.

Tälläistä meillä on teiniperhearki. Onneksi vielä toistaiseksi haasteet liittyvät lähinnä ainoastaan yksinkertaiseen vuorokeskusteluun joissakin asioissa sekä esimerkiksi valvomiseen ja pelaamiseen. Koulut sujuvat, mutta isossa kuvassa onhan se arki erilaista kuin täysi pikkulapsiarki.

Yksi iso positiiviinen plussakin on teini-iästä seurannut: Olen saanut kaksi suurta ajattelijaa arjen keskustelukumppaneiksi! Ja voi mitä oivalluksia sekä tietoa heidän päänsä sisältä löytyykään! Oikeasti, mikä sen ihanampaa kuin keskustella syvällisiä oman lapsen kanssa maailmankaikkeudesta, uutisista, tulevaisuuden haaveista ja muista?

Jos teillä asuu teinejä, tunnistatko samoja juttuja?