Meidän 4-vuotias erityislapsemme ei ole oppinut kävelemään vieläkään. Tähän päivään mennessä olen vanhempana ja äitinä jo sinut asian kanssa, mutta voin kertoa, ettei se ole ollut helppoa.
Kun erityislapsemme oli yhden vanha, eikä kävelytaidosta ollut vielä tietoakaan, se ei haitannut tai vaivannut kovin paljoa omaa mieltä; ehtiihän sitä vielä, mietin. Monet lapset oppivat kävelemään yli yksivuotiaina. Tuolloin en vielä ollut sisäistänyt kokonaan muutenkaan sitä ajatusta, että meillä on jotain pysyviä erityishaasteita arjessamme ja elämässämme.
Poikamme täyttäessä kaksi vuotta ilman kävelemisen tai konttaamisen taitoa, ahdistus oli jo hiipinyt mieleen: Oppiiko hän koskaan liikkumaan, ja mitä jos ei opi? Onko lapsemme tulevaisuus liikkua pyörätuolilla, ja mitä jos hän ei opi sitäkään tekemään itse? Kaiken maailman kysymykset sinkoilivat mielessäni usein.
Meillä ei ollut diagnoosiakaan ennen kuin 3,5-vuotiaana, jolloin vihdoin tehtiin laajat geenitutkimukset. Näin ollen kukaan ei voinut sanoa mitään ennusteesta, tai että voiko lapsemme ylipäätään oppia joskus kävelemään. Tietämättömyys on hirveän suuri tuskan ja ahdistuksen aiheuttaja, mutta opin elämään senkin kanssa.
Pojan fysioterapeutti sanoi meille usein, ettei pojalla ole melko varmasti mitään fyysistä estettä kontata tai kävellä joskus. Tulihan se konttaamisen taitokin lopulta esiin, ja kun se alkoi niin vauhtia on ollut siitä saakka, nyt jo lähes kaksi vuotta kohta!
Kävelläänkö meillä pian?
Niin, se voi olla että kävellään! En oikein meinaa uskoa todeksi sitä ollenkaan mutta poikamme on alkanut viime kuukausina nousemaan seisomaan täysin itse, tuesta kiinni pitäen. Ensin kaikki alkoi hänen sängystään jossa on korkeat reunat. Eräänä päivänä yllätin hänet päiväunien jälkeen seisomasta omassa sängyssään. Voi sitä riemua!
Edellisen tilanteen jälkeen seisomaan nousemista alkoi tapahtua hiljalleen yhä useammin ympäri kotiamme. Tällä hetkellä pojan perässä pitää vahtia jo aika paljon, ettei hän yritä nousta seisomaan sellaisella tuella joka kaatuu, koska mukkelis makkeliskin on välillä menty.
Ihan vielä poika ei ole uskaltautunut ottamaan askelia juurikaan yksin tuellakaan, mutta varmasti sekin aika tulee vielä. Päiväkodissa hänellä on apuvälineenä kävelytuki ja kiitos ahkeran treenin, hän on alkanut oppia kävelemään tuolla tuella. Sehän itse asiassa tarkoittaa, että hän kävelee jo tuella – toki kävelytelineessä on tukea vähän enemmän, mm. pepun alla on varatuki, ettei polvet ja koko mies notkahda maahan.
Miten eri tavalla sitä onkaan taas saanut nauttia ja olla onnellinen kaikista kehitysaskelista, kun niitä on odottanut vuosia!
