Onko siinä mitään järkeä, että minä ja lapseni joudumme pohtimaan sotaa ja sen ilmeisen todellista mahdollisuutta osua lähelle, nykypäivänä tässä niin modernissa maailmassa? Ei siinä ole järkeä. Eihän sen pitänyt olla mahdollistakaan! Sota on ollut koko elämäni ajan sellainen asia, joka on tietysti pienenä pelottanut, mutta myös pysynyt sellaisena varmana ”ei osu omalle kohdalle” -asiana. Kunnes kaikki muuttui.
Lapsena kuvittelin sodan olevan sellaista, mitä se oli aina satukirjoissa ja historian tarinoissa. Niissä sotilaat ratsastivat hevosilla ja heillä oli haarniskat, kilvet, miekat sekä toisinaan tykkejä ja aseitakin. Pelkäsin, että joku valtio hyökkää meidän kimppuumme hevosilla samalla tavalla! Myöhemmin minulle tietysti valkeni, ettei sota ole samanlaista enää, vaan se on toisaalta pahempaa.
Miten sota näkyy perhearjessa
Sota ei ole käytännössä täällä meillä omassa kotimaassa, mutta kyllähän se näkyy ja tuntuu fiiliksissä. Sota-aiheisilta uutisilta ei voi välttyä, vaan joka päivä niitä tulvii jostakin mielen sopukoihin sekä keskusteluihin. Seuraus-ilmiöt näkyvät kaupassa hinnoissa, asumiskuluissa, bensan hinnassa.
Olisi ehkäpä parempi puhua lasten kuullen vain hyvistä asioista ja tavallisesta arjesta, mutta kyllä meillä ainakin lähes väkisin miehen kanssa keskustelut menevät myös hyvin usein sotaan Ukrainassa, ja siihen mitä uutisissa taas kerrotaan. Lapsia eivät nämä asiat tunnu juurikaan hetkauttavan, mutta varmasti ne jälkensä jättävät. Kysyin kerran pojiltani, pelottaako maailmantilanne heitä. Vastaus oli melko yksiselitteisesti, että ei pelota yhtään. Siitä jäinkin pohtimaan, miksi me aikuiset sitten pelkäämme koko ajan pahinta ja jauhamme siitä?
Yksi juttu, miten sota maailmalla vaikuttaa arkeen ja vanhemman mieleen, on varautuminen. Sitä miettii välillä, mitä me tekisimme JOS jotain pahaa tapahtuisi. Minne menisimme? Pitäisikö hamstrata ruokaa ja tavaraa? Jotenkin tällaisten pohtiminen ehkä sitten auttaa alitajuisesti käsittelemään stressiä, jota maailmantilanne aiheuttaa. Sitä tuntee olevansa varautunut kaiken varalle, vaikka ei käytännössä niin olisikaan. Meilläkin on ajatustasolla suunnitelmat pakenemiseen ja selviytymiseen, vaikka suurella todennäköisyydellä ihan turhaan! Mieli kai toimii näin, kun media toitottaa vaan yhtä ja samaa asiaa.
Joditabletteja meillekin!
Näistä on höösätty jo kuukausia ja toisia lisää. Kaikilla pitäisi olla niitä, vaikka kuitenkaan yli 40-vuotiaat eivät niitä tarvitse. Siltikin joditabletit ovat olleet loppu aika ajoin joka paikasta. Olen kahdessa edellisessä jodi-hössötys-hässäkässä jäänyt ilman tabletteja, koska en ole reagoinut heti uutisiin siitä, että nyt niitä olisi hyvä hankkia. Viimeinkin eilen sain tilattua meidän perheelle yhden purkin, huh! En kylläkään ole enää itse alle 40-vuotias muuta kuin muutaman kuukauden ajan, mutta onpahan itsellekin hankittuna.
Huumoria ikävästä asiasta
Sota on pesiytynyt myös työpaikoille kahvikeskusteluihin. Välillä niissä surraan yhdessä ikäviä uutisten kohtaloita. Toisinaan taas heitetään huulta siitä, milloin se yksi iso pommi saapuu tännekin ja sekoittaa kaiken.
Maailmantilanne näkyy kaikkialla
Keskustelut, uutiset, kaupan hinnat, bensa, sähkö… Ihan kaikki yhden sekasotkun takia sekaisin! Toivon todella, että jotakin ratkaisevaa (ja hyvää sekä rauhanomaista) tapahtuisi pian, ja palauttaisi meidät vihdoinkin siihen ”normaaliin” arkeen, jossa suurimmat pelot olivat ihan eri kastia kuin jokin sota tai tarttuvat taudit!
Ehkäpä sitä pitäisi vaan yrittää elää ihan normaalia arkea, miettimättä liian suuria ja kaikkea ikävää mitä maailmassa tapahtuu. Tokihan ne maailman murheet toisinaan unohtuvatkin hektisen arjen keskellä, mutta tupsahtavat sitten taas pinnalle aika ajoin. Mistä löytäisin sen lapsen mielen, joka ei niin paljon maailman suuria murheita pohdi? Niin kauan kun asiat ovat hyvin ja ”normaalisti” tässä ja nyt, oman kodin ja perheen ympäröimänä, miksi stressata muusta!?
