Nimittäin lasten kaverit ja heidän kyläilyt. On ihanaa kun lapsilla on kavereita, niin kuuluukin olla. On ihanaa että he viettävät vapaa-aikanakin aikaa yhdessä. On ihanaa että kaverit pyytävät ulos, kylään ja haluavat tulla kylään. Näin kuuluukin olla! Mutta.
Kun olin itse lapsi tai nuori… (näin alkaa aika moni lause nykyään..) niin meiltä oli kilometrejä matkaa kaikille kavereille. Jos joku halusi tulla meille tai halusin mennä kaverille, se sovittiin aina hyvissä ajoin etukäteen. Ensin kysyttiin vanhemmilta lupaa, sitten sovittiin puolin ja toisin ajankohta. Ihan aina. Kasvoin näin ja totuin siihen.
Nykyään ei kysytä lupia?
Kun omat lapsemme aikoinaan alkoivat olla siinä iässä, että kavereilla piti päästä käymään tai kavereiden tulla meille, niin havahduin siihen nykymaailman tapaan, että lupia tai sopivia vierailuaikoja ei enää kyselläkään?! Yhtäkkiä oven takana alkoi toisinaan käydä kuhina ja siinä oli kaveria vuorotellen tulossa käymään ilman ennakkovaroituksia. Olen ollut ihmeissäni tästä monen monta kertaa, en ehkä niinkään enää viime vuosina mutta silloin kyllä, kun vanhempi poika oli pieni.
Meidän säännöt lasten kavereiden vierailulle on olemassa oman jaksamisen takia
Meillä on ollut omassa perheessä hyvin pitkälti se tapa, että sovitaan kavereille menot etukäteen, juuri siksi että tiedän kokemuksesta ja siitä mitä olen muilta kuullut, miten stressaavaa se on toisinaan, jos kaverit tulevat toistamiseen ilman varoituksia kylään, ilman kotona asetettuja rajoja vierailujen kestoille jne.
Arkemme on sen verran omalla tavallaan raskasta ja kiireistä toisinaan erityisarjen ja kotitoimistotyön takia, että olen kokenut, etten pysty keskittymään jos jatkuvia yllätysvierailuja tulee lisäksi päiviin. Siinä on aina oma työnsä seurata yhdessä riehaantuvia lapsia ja heidän tekemisiään, yrittää kenties nukuttaa pienintä päiväunille samaan aikaan ja tehdä vielä töitä.
Säännöt kavereiden kyläilylle ovat hyvä olla olemassa
Ne ovat ihan kaikkien hyväksi. Sellaisistakin tapauksista olen kuullut kerrottavan, että lasten kavereita tulee lähes joka päivä kutsumatta kylään, ja he kysyy ensimmäisenä onko ruokaa, ja viipyvät niin kauan, kunnes joku käskee lähteä kotiin. Itseäni puistattaa tälläinen käytös, mutta olenkin ehkä jo liian vanha tai liian tiukkis. Tiedän, ettei se ole lasten syytä, he ovat vain lapsia ja tekevät niin kuin luonnostaan tuntuu. Käytöstavat ja rajat lähtevät vanhemmista.
Toivottavasti en suututa ketään, mutta edellinen ei ole oikea tapa toimia. Siksi mietin, voiko tästä aiheesta edes sanoa mitään, koska aina joku suuttuu niin helposti nykyään. Meille ei ole edellisen kaltaista käynyt lasten kavereiden suunnalta, mutta jos on ollut aistittavissa jotain sen tyyppistä, että ilman rajoja niitä rajoja ei kohta ole ollenkaan, olen pyrkinut selittämään lapsille, että meillä on tälläiset säännöt, että vierailuille sovitaan ajankohdat ja ajat etukäteen mieluummin.
Kyllä vanhakin oppii uusia tapoja
Muutamina viime vuosina olen sallinut jo omien lasten lähteä kysymään joskus itsekin, saako kaverille mennä, mutta mukaan olen antanut tiukat ohjeet siitä, ettei ilman lupaa mennä ja jäädä kenellekään. Maassa maan tavalla, nääs.. kyllä sitä vanhakin oppii joustamaan! 😀
Mitä mieltä olet lasten kavereiden kyläilemisistä? Tottakai nämä ovat toisaalta mielipideasioita, toisaalta liittyy yksilöllisesti jokaisen perheen tapaan olla ja elää. Mutta ehkä muitakin pitäisi kunnioittaa ja mieluummin kysyä ja sopia, mikä on kenellekin paras tapa toimia.
