Nyt tuntuu siltä, että näen taas lähelle. Näen sen, mitä ja ketä ympärilläni on ja että se on hyvää. Juuri näin pitääkin olla. Ja tämä riittää.
Reilu viikko sitten päässäni vilisi vielä vain deadlinet, asiakkaiden viestit, palaverit, hoidettavat ja myöhästyneet asiat… Tuntui siltä, ettei aivot meinaa pysähtyä ollenkaan lepäämään, edes öisin. Olin hyvin varma, ettei viikko tule riittämään ajallisesti yhtään mielen rentoutumiseen. Mutta se riittikin!
Perjantai-iltapäivä ennen lomaa venyi vielä aika pitkälle kaikkia vanhoja työlistoja selaillen ja itseäni piiskaten, että vaan saisin nyt jollain tavalla tarpeeksi aikaan ennen lomamieleen vaihtamista.
Lomaodotukseni ja positiivinen yllätys
Toivoin kai salaisesti, että lomani olisi yhtä mielen harmoniaa; rentoutumista, töiden unohtamista, asioiden ja suunnitelmien kirkastumista sekä ihanaa leppoisaa yhdessäoloa perheen kanssa. Haikailua vain? Aiempien kokemusteni siivittämänä siirsin kuitenkin syrjään aika paljon näitä haihatteluja auvoisesta lomatunnelmasta, koska lasten kanssa pitkässä reissussa aina sattuu ja tapahtuu jotakin.
Lappiin mennessämme tiedossamme oli 12 tunnin yhtämittainen ajomatka lasten kanssa. Ennakkoon tiesimme, ettei pienin poikamme, joka on myös erityislapsi, jaksa todennäköisesti sellaista matkaa yhteen menoon, joten pilkoimme menomatkan kahteen osaan, yöpyen puolessa välissä matkaa.
Poika kuitenkin yllätti meidät täysin. Molemmat alkuloman päivät hän vain naureskeli ja höpötteli iloisesti autossa, eikä pitkä matka tuntunut missään. Niinpä tulimme kotiin takaisin ilman yöpymistä matkan varrella, yhteen putkeen minitauoilla 12 tuntia ajaen. Ja edelleen tämä pieni ihme vain naureskeli matkan! Hän todella yllätti koko muun perheen, koska kukaan meistä ei etukäteen uskonut, että ilman itkuja pärjättäisiin ajomatkat.
Syyslomareissu oli kokonaisuudessaan onnistunut, ja positiivisesti yllättävä. Mieli jäi ihanan iloisen pikku miehemme reippauden myötä niin hyväksi, että mielessä onkin jo uusia reissuja suunnitelmissa.
Välillä pitää ottaa etäisyyttä
Arjessa olisi hyvä pystyä ottamaan usein aikalisiä ja rentoutumaan pienillä jutuilla ihan joka päivä. Toisinaan ne pienet aikalisät eivät kuitenkaan riitä, ja tuntuukin että se rentoutuminen jää kokonaan viikonlopulle, joka taas on lähes aina liian lyhyt. Isompi etäisyys perusarkeen on toisinaan siis hyväksi, niin saa katsottua ja tunnusteltua tavallaan vähän kauempaa sitä omaa arkea ja elämää.
Vaikka toisin epäilin, niin Lapin taika teki tehtävänsä ja mieli fokusoitui hetkeen ja paikkaan aika tehokkaasti syksyisissä Lapin maisemissa ja nuotiotulen ääressä. Työt unohtuivat jo menomatkalla, koska keskittymisen energiat vaadittiin mm. Oulun keskustan sokkeloissa suunnistamiseen. (:
Kotiin palaaminen oli ihanaa, eikä jäänyt harmittamaan viikon lyhyys. Uusia seikkailuja kohti taas!
[…] Välillä pitää mennä kauas nähdäkseen lähelle […]