Oletko huomannut saman? Onko teillä joululahjatoiveitten toteuttaminen helpottanut vai vaikeutunut vuosien myötä 1) määrällisesti ja / tai 2) taloudellisesti?
Meillä tuntuu siltä, että määrällisesti alkaa jo helpottamaan. Vanhin ja keskimmäinen pojista ovat jo niin isoja, ettei leluille enää ole juurikaan tilausta. Okei keskimmäisemme kirjoitti juuri pienen joululahjatoivelistansa loppuun eilen lisäksi ”legorakennus”, joka onkin sitten koko listan ainoa lelu, jos pieniä legoja voi perinteisesti leluksi sanoa.
Tänä vuonna olemme myös ensimmäistä kertaa kuulleet sanat ”En tiedä mitä haluan joululahjaksi.” ja ”En varmaan tarvi mitään.” Aika ennen kuulumatonta! Siinä missä aiemmin saimme vastaanottaa jo hyvissä ajoin ennen joulua toista kymmentä kohtaa sisältäviä toivelistoja (joita ei pystytty kaikkia koskaan toteuttamaan), niin nyt listat ovat lyhentyneet ”emmäätiiäksi” tai muutaman kohdan muistilapuiksi.
Lyhyet joululahjatoivelistat eivät ole sen parempia kuin pitkät
Yksi huono puoli näissä lyhyemmissä listoissa vaan piilee: niiden arvo on huomattavasti enemmän kuin mitä oli kymmenien kohtien listat! Siinä missä ennen määrällä oli väliä, nyt onkin vain sillä, että saisi sen jonkin – yleensä jonkun tekniikkaan liittyvän asian, joka sitten maksaa aivan liikaa tälläisen perusköyhän vanhemman lompakolle.
Esimerkiksi nyt toiveena on jo toista tai kolmatta joulua jonkin sortin vr-lasit konsolipeleihin. Poika on vilautellut yli kuuden sadan euron hintalappua tälle ”vain yhdelle” toiveelleen, jonka olen joutunut tyrmäämään kerta toisensa jälkeen. Onneksi (ehkä) kaupoista löytyy tällekin toiveelle vielä joku melkein yhtä hyvä vanhempi malli joka kelpaa sekin, ja on monta kertaa halvempi.
Olisi helpompaa ehkä antaa omille lapsilleenkin vain rahaa, ja sanoa että mennään kauppaan! Mutta ei se sitten toisi sitä joulun yllätyksellistä tunnelmaa, mitä aina kuitenkin vähän kaipaa – vaikka se maksaakin välillä mansikoita!
