Voisiko minulla ”vihdoin” olla nelikymppisen kriisi päällä? Johan tätä odotettiinkin tai oikeastaan olen vain ihmetellyt että miltä sen kriisin tulisi tuntua. Kriisin nimi on jotakin sinne päin kuin ”en tiedä mitä haluan ja haluan jotain uutta elämältä”. Tarkemmin sanottuna työn kuvani ja ammattini ovat jälleen kerran pöydällä ja pohdintani alla. Olen haaveillut uuden opiskelusta, joko nykyisten tietojen ja taitojen syventämisestä tai sitten ihan uuteen hyppäämisestä.
Tarvitsenko uuden ammatin tai uuden työn? Oikeastaan en. Tässä ja nyt ja jatkossakin tekemistä riittää digimarkkinoinnin tehtävissä yrittäjänä, mutta ehkäpä jonkinlainen mitta pelkästään kotoa käsin työskentelyä on vihdoinkin tullut täyteen, eivätkä aivoni enää löydä uudelleen innostumisen tunnetta työstäni siinä määrin kuin toivoisin. Eihän työn aina tarvitse olla vain kivaa ja mahtavaa, helppoakaan… mutta. Sitten on aina se ”mutta” läsnä, josta haluan eroon!
Voisinko vielä saavuttaa haaveammattini?
Nuorena lukiosta päästyäni haaveissani oli hyvän aikaa sosionomin koulutus. Ajattelin, että minusta voisi tulla hyvä sosiaalityöntekijä tai jokin sinne päin, ja voisin tehdä työtä lapsiperheiden kanssa sillä se oli itselleni tuttua tavallaan asiakkaan roolista, asuttuani lapsuuteni sijaisperheessä.
Terveys- ja sosiaalitiede kiinnostavat minua edelleen kovasti, joten päässäni onkin alkanut raksuttamaan jo jonkin aikaa, voisinko vielä hypätä opiskelijaksi ja viedä loppuun haaveeni? Nuorempana haave kaatui siihen, ettei lukion todistukseni ollut riittävän hyvä. Pääsin kyllä sosionomin koulutuksen pääsykokeisiin, mutta siihen se jäi ja löysin itseni vain varasijoilta, joista ei opintopaikkaa lopulta irronnut.
Nykyään löytyy onneksi avoimia yliopiston ja ammattikorkeakoulun opintoja, myös verkossa, joita pitkin voi tutkintoon suunnata väyläopintoja hyödyntäen mikäli muut keinot ei auta.
Tässä voisi olla tieni eteenpäin, pohdin vain sitä että onko ajatuksissani nelikymppisenä mitään järkeä vai onko tämä pian ohi menevä neljän kympin kriisi, jota vain ihmettelen ja jolle naureskelen jonkin ajan päästä?! Yleensä olen käänteissäni vähän liiankin nopea joten jos tolkkua ei löydy ajatuksiini, löydän itseni todellakin opintojen keskeltä hyvin pian ja siinä sitten ihmettelen että mihin tuli taas lähdettyä!
Kysyin ajatuksiini järkeä ja apua muutamalta tutulta. Sain kuulla, että olen vielä nuori ja tottakai voin opiskella uuden ammatin. Jos näitä ajatuksia on uskominen, ei kun menoksi! Onhan tässä vielä aikaa eläkeikään…!
