Lapsen kouluiän lähestyminen ei ole koskaan mietityttänyt näin paljon. Tai no tietenkin erityisesti ensimmäisen lapsen kohdalla kyse oli elämää suuremmasta asiasta aiemman kokemuksen puuttuessa, varsinkin kun meillä lapset ovat olleet aina pääasiassa kotona hoidossa. Silloin jännitettiin ja pelättiin, pärjääkö pikku eskari ollenkaan, mutta hyvinhän kaikki meni.
Nyt meillä onkin hieman erilaiset lähtökohdat kyseessä kuin kahden vanhemman pojan kohdalla. Erityislapsi voi useissakin tilanteissa mennä esikouluun ja kouluun niin sanottuun ”normaaliin” ryhmään tai kouluun, riippuen monista seikoista mutta meillä se ei tule kysymyksee, kun taustalla on diagnoosi, johon liittyy vaikea kehitysvamma.
Esikoulun suunnittelu olikin mielenkiintoinen pieni projekti tässä kevään aikana. Poikamme on käynyt viime vuodet päiväkodissa hoidossa tavallisessa ryhmässä ihan meidän lähellä. Tämä on toteutunut ns. kuntouttavana toimena psykologin yms. suosituksesta – normaalisti pieninkin poikamme olisi todennäköisesti ollut nämä vuodet kotihoidossa kuten isommatkin pojat.
Päiväkotimme lähellä toimii myös ala-aste ja eskari, mutta näissä ei ole erityisryhmille omia luokkia. Siispä meidän seuraava etappi olisi pitänyt olla koulu kaupungin keskustassa, 15 kilometrin päässä. Kävi kuitenkin niin että saimme tiedon, ettei tuolla kyseisessä koulussa ole eskarissa nyt tilaa, vaan sellainen tilanne, ettei se olisi kovin suositeltu paikka vielä meidän pienimmälle, joka ei osaa puhua sanoja tai kävellä ja tarvitsee apua ihan kaikessa. Siispä päätettiin että poika saa jatkaa eskarivuoden edelleen samassa päiväkodissa kuin ennen, ja hakemukset pidennetystä oppivelvollisuudesta tehtiin – mitä se nyt tarkoittaakin.
Eskarivuosi tulee siis meillä olemaan ilmeisesti ihan tavallista päiväkotiarkea, jossa pyritään oppimaan tietenkin niitä uusia asioita, mitä varhaiskasvatussuunnitelmassa on linjattu. Meillä ne ovat tällä hetkellä varsin yksinkertaisilta kuulostavia juttuja, mutta isoja toteutuessaan – esimerkiksi se, että autoleikeissä poika kuljettaisi autoa kädellä pitkin lattiaa eteenpäin pelkän kääntelyn ja kolistelun sijaan. Arjessa pyritään opettelemaan ja muistamaan erilaisia rutiinin kuuluvia juttuja kuvakorttien avulla ja ehkäpä potallekin opitaan vielä, siihen on nyt olemassa hyvät fysioterapeutin kanssa luodut suunnitelmat.
Mikä esikoulun aloittamisessa jännittää?
No se, että jos nyt oltaisiin jo oltukin ison harppauksen edessä ja poika lähtisi joka aamu taksikuskin kyydissä kouluun. Siinä pitää vaan luottaa että kaikki menee hyvin, aina on joku vastassa ja ammattilaiset osaavat asiansa. Pelottaa, miten koulussa järjestyy henkilökohtainen tuki tilanteessa jossa oppilas tarvitsee avustusta ihan kaikessa, eikä häntä voi oikein jättää yksin ollenkaan. Voisiko olla mahdollista pitää sama avustaja kuin päiväkodissa tai löytyä joku yhtä hyvä?
Se sai kaiken kuulostamaan vieläkin sekavammalta ja epävarmemmalta, ettei eskariin nyt suositeltu mentäväksi koska siellä on niin iso ja monimuotoinen ryhmä, että ei olisi vältämättä paras paikka meille. Mitä tämä tarkoittaa vuoden päästä, kun koulu on pakko aloittaa? Kaikki selvinnee aikanaan ja asiat yleensä järjestyy, uskotaan näin.
