Tänä vuonna sain viettää 18. äitienpäivääni ja muistella äitiyden matkaa tähän päivään. Toivoin jo varmaan aika nuorena tyttönä tulevani joskus äidiksi. Muistan haaveilleeni aina saavani jonain päivänä oman perheen ja useamman lapsen, mutta toiveissa oleva lapsiluku tarkentui ajan kuluessa maksimissaan kolmeen, ja niinhän se sitten menikin. Olen aina toivonut saavani myös tytön, mutta maailma on antanut kolme ihanaa poikaa. Vaikka tyttö onkin ollut aina toiveissa toisen ja kolmannen kerran äidiksi tullessa, lopulta poikavauva on tuntunut kuitenkin siltä, että näin se pitikin mennä ja näin se paras on. Jotenkin ajattelen olevani niin tottunut poikalapsiin, että on vaikeaa kuvitella enää sitten olevansakaan tytön äiti. Nuorena muistan joskus pitäneeni pikkutyttöjä ärsyttävinä ja ajatelleeni, että haluan mieluummin itse sitten joskus poikalapsia. 😀
Olen kokenut äitiyden olevan aina lahja ja tietyllä tavalla elämän tehtävä ja tarkoitus. Aina silloin, jos jään huonona päivänä pohtimaan että mikähän tarkoitus tällä ihmeellisellä elämällä on, niin lapsethan ne ovat jotka saavat mielen taas raiteilleen – he ovat tarkoitukseni. Ilman minua ei olisi heitä, ja ilman lapsiani ei olisi nykyistä elämäämme ja arkea heidän kanssaan. Parasta on kokea elämää ja ratkoa arjen haasteita yhdessä lasten kanssa, ja nähdä heidän kasvavan ja kehittyvän omiksi itsekseen, ja olla ylpeä heistä. Kaiken kruunaa se että jaamme tämän edelleen yhdessä mieheni kanssa, yhteistä taivalta onkin takana jo kohta 22 vuotta.
Itseasiassa tätä kirjoittaessani, tasan 13 vuotta sitten tulin toista kertaa äidiksi keskimmäisen poikamme synnyttyä aamun tunteina. Hän syntyi laskettuna aikana perjantaina 13.päivä eli niin sanottuna epäonnen päivänä, mutta meille tuo oli alusta saakka onnen päiväksi nimetty hetki. Ja tuona onnen päivänä syntyi rauhallinen, hyvin nukkuva, aina iloinen ja kaikille niin ystävällinen pieni ihme – tai no ei enää nykyään niin pieni. 🙂
Legokukat äitienpäivän kukkina
Tänä vuonna sain kukkia äitienpäivänä lahjaksi. Olin toivonutkin kukkia (koska saan niitä todella harvoin) ja niitähän sitten sain, hieman erikoisessa muodossa. Mitä muutakaan odottaa, kun perheessä on vain poikia ja ukkovalta sekä legoista, rakentelusta ja tekniikasta kiinnostuneita tyyppejä. Eipähän pääse kukat lakastumaan, todennäköisesti lähes ikinä! Ja kimppua voi vaan kasvattaa keräilemällä näitä kukkia lisää.
