Digiyrittäjyys Etätyö

Näin luot omannäköisen etätyön

Onko etätyö sun juttu? Olen tehnyt etätyötä omalla tavallani jo 16 vuoden ajan. Totuuden kertoakseni tuosta auvoisesta ajasta, eihän se aina ole luksusta ollut, sitä että saisi tehdä töitä silloin kun huvittaa, tai että töitä olisi ihan aina tarpeeksi. Pakkaa on tietysti sekoittanut yrittäjyys, eli en ole ollut palkkatöissä etänä muuta kuin ihan alkuaikoina kotiin jäätyäni.

Ruusuista ei ole aina ollut, eikä varmasti ole aina jatkossakaan. Ehkäpä kymmeniäkin kertoja olen haaveillut työstä kodin ulkopuolella, että tämä kotona kökkiminen saa riittää ja vaihtelu tekisi hyvää, mutta sitten haaveiltuani aikani on käytännön elämä taas muistuttanut että hyvähän se näinkin on. Olen kaiken lisäksi omaishoitaja nuoremmalle lapsellemme, joten etätyö ja yrittäjyys kotoa käsin ovat asia, jotka mahdollistavat kaikkien palasten yhteensovittamisen ja oman jaksamiseni.

Jos haaveilet etätyöstä ja tuntuu, ettei sopivaa etätyötä ota löytyäkseen palkkatyönä vaikka mitä tekisit, niin ei hätää, voit työllistää itse itsesi! Se ei ole välttämättä nopeaa ja helppoa, mutta mahdollista kyllä.

Vinkit itse itsensä työllistämiseen

  1. Pohdi, mitä osaat tehdä hyvin? Voisiko taitosi, työhistoriasi ja kiinnostuksen kohteesi tuotteistaa palveluksi?
  2. Avaa kevytyrittäjätili ilman omaa y-tunnusta, esimerkiksi Omapajassa tai 4Worksissä. Voit avata tilin koska tahansa, eikä se sido sinua mihinkään. Lue lisää kevytyrittäjyydestä tästä.
  3. Määrittele kohderyhmäsi. Ketä ja millainen on maksava asiakkaasi?
  4. Määrittele palvelusi ja hintasi. Kannattaa vakoilla vähän kipailijoita. 😉
  5. Aloita markkinoimaan palveluitasi somessa. Kannattaa harkita myös omien kotisivujen perustamista tai bloggaamista omista palveluista. Unelma-asiakkaisiin voi olla myös rohkeasti suoraan yhteydessä.
  6. That’s it! Kun saat asiakkaan, voit työn toteutuksen jälkeen laskuttaa häntä kevytyrittäjäpalvelussa. Laskun maksun jälkeen saat palkan, josta vähennetään vero oman verokorttisi mukaan.

Lisävinkkejä

Jaa juttu:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *