Kun päättämättömyys iskee ja mietin että tässäkö kaikki jo oli? Elämässä siis. Pähkäilyt todennäköisesti liittyvät mielessäni jonkinlaiseen 40-vuotiskriisiin, jonka olemassaolon olen koittanut kiistää ja väistää.
Olen ollut aina sellainen tulevaisuudessa eläjä, joka haaveilee miten asiat ovat aina paremmin siellä tulevaisuudessa jossakin, missä on enemmän vapaata, yhteistä aikaa, rahaa, matkoja, materiaa ja kaikenlaista. Samalla tästä hetkestä nauttiminen ja siihen keskittyminen on unohtunut ja sitten myöhemmin olenkin nähnyt, miten hyvin asiat jo ovat olleet valmiiksi.
Viime vuosina se sellainen materiaan liittyviin haaveisiin keskittyminen on jäänytkin pois ja tilalle on tullut enemmän halua kehittää itseäni lisää, esimerkiksi kouluttautumalla. Samalla jonkinlaiset urahaaveet tai unelmat siitä, että tekisin jonain päivänä eri työtä, ovat alkaneet pyöriä mielessäni välillä vahvemmin ja välillä unohtuen taas hetkeksi.
Nyt olen taas käynyt läpi tietynlaisen monen vuoden oravanpyörän ajatusteni kanssa ja jollain tavalla pysähdyksissä: Mitä oikeastaan halusinkaan ja oliko missään ajatuksissa järkeä ollenkaan. Nyt tuntuukin hyvältä juuri tässä missä olen, ja ilmettelen kaikenlaisia muita hyvin vahvoja aiempia suunnitelmiani. Juuri nyt on kivasti töitä ja vapaata ja ne puhuvat keskenään yhteistä kieltä. Työ ei stressaa ja mieli on hyvä. Tai sitten se on vaan parin päivän päästä alkavan LOMAN ansiota, eli illuusiota! 😀
Olin vielä jokunen kuukausi taaksepäin hyvin varma siitä, että haluan opiskella sosionomiksi ja tehdä töitä jonain päivänä vaikkapa lastensuojelussa tai vammaistyössä. Laitoin yhteishaussa hakemuksia menemään enkä päässyt kuin huonoille varasijoille tällä kertaa. Sijoitus on noussut vähän odotellessa, mutta olen aika varma ettei sieltä vielä opiskelupaikkaa irtoa. Ja oikeastaan hyvä niin, koska enää ei tunnu siltä että haluaisin sittenkään tuota suuntaa ottaa ammatillisesti, koska se on niin selkeästi eri suunta kuin mihin olen ollut jo 20 vuotta matkalla. Hakemus lähti myös Wellness-tradenomin opintoihin, ja siinäkin olen varasijoilla nyt mutta onneksi selkeästi paremmilla sellaisilla. Kyseessä on kuitenkin tosi suosittu koulutus joten hieman olen epäileväinen, auttaako varasija siinäkään, ainakaan tällä kertaa.
Mitä teen, jos en saa opiskelupaikkaa?
Niin, sitä siis mietin. Tunnen oloni jollain tavalla tyhjältä, kun enää mielessäni ei pyörikään oikein mitään uutta päämäärää edessäpäin liittyen itseni kehittämiseen. Mutta miksi koko ajan pitäisi olla uusia päämääriä? Toisaalta päämäärät auttavat itseäni siinä, että arki ja elämä tuntuu innostavalta ja edessäpäin on jotain konkreettista ”saavutusta”, mitä odottaa ja suunnitella. Kuitenkaan elämä ei tietenkään voi olla vain aina uusien saavutusten ja päämäärien perässä juoksemista. Haluan oppia nauttimaan tästä hetkestä!
Mitä siis haluan tulevaisuudelta? En tiedä edes. Haluan olla ja elää terveenä ja voida hyvin, ne kai ne tärkeimmät ovat. Sen historia on näyttänyt vahvasti, että jos hyvinvointi rakoilee, niin ei siinä tulevaisuuden haaveetkaan hirveästi auta, eikä niitä kohti jaksa oikein mennäkään silloin kun nykyhetkessä ei ole asiat hyvin.
Tulevaisuus tulee vaikka en suunnittelisi mitään
Ehkäpä annan vaan ajan nyt kulua ja uskon siihen, että se tapahtuu mitä kuuluukin, enkä voi kaikkeen vaikuttaa tai pakottaa itseäni esimerkiksi uuden opin tielle. Mikäli opiskelupaikkaa ei irtoa, niin kai se niin kuuluu sitten mennä. Voinhan syventää osaamistani kevyemmilläkin kursseilla, kuin monen vuoden tutkinnolla, joka saattaisi olla jopa liian iso urakka elämääni. Ja kun en tiedä, mikä se oikea opintojen suunta sitten oikeasti olisi, niin parempi kai katsoa ja odottaa kuin vaan heittäytyä johonkin, mikä voi sitten kaduttaa myöhemmin.
