Ennen kaikkea, saanko sanoa ääneen olevani väsynyt? Väsymys on kiinteä osa elämääni toistaiseksi. Ei siksi, että olisin mielessäni syvästi uupunut, masentunut tai muuta sellaista omaan terveyteeni liittyvää, vaan siksi että olen erityislapsen äiti, ja se tarkoittaa meidän kohdalla lapsen kroonisia unihaasteita.
Väsymys on aiheena niin yleinen juttu ja sitä on niin montaa lajia, että pohdin toisinaan, saako siitä edes puhua ääneen? Saanko sanoa ääneen, että olen väsynyt kun joku kysyy miten voit? Ainainen ”hyvin kiitos” on teeskentelyä.
Joku voi olla väsynyt koska yhdet yöunet oli lyhyemmät ja piti herätä aikaisemmin, toinen siitä että töissä on niin hektistä. Sitten on heitä, joita stressi tai muu olotila pitää yöt hereillä, heitä jotka tuntevat jonkun sairauden takia itsensä väsyneeksi pitkäaikaisesti ja meitä, jotka tuskin koskaan nukkuvat tarpeeksi tai hyvin itsestä riippumattomista syistä. Enää tätä ei voi verrata edes vauvavuosiin, joiden unihaasteet yleensä helpottaa vuodessa tai parissa.
Väsymys on aina yksilöllinen kokemus
Kuten sen sukulainen uupumuskin. Mielestäni kukaan ulkopuolinen ei voi toisen väsymykseen tai uupumiseen väittää mitään muuta ja kokemusta on turha yrittää pyyhkiä pois vertaamalla sitä omiin tai toisten tilanteisiin. Turhaa on neuvoa asennemuutokseen tai elämäntavoissa silloin, kun ne eivät oikeasti ole ratkaisu.
Pohdin tässä tätä asiaa juuri sen takia, että olen ikäväkseni näiden meidän erityislapsivuosien aikana joutunut törmäämään tilanteisiin, joista olen mennyt kovin hämilleni, jopa alkanut miettiä onko niin, ettei omasta olostaan saa olla avoin? On tullut vastaan vähättelyä, vertaamista muihin sekä neuvoja jotka eivät sovi millään tavoin omaan elämään.
Miten jaksan jatkuvaa väsymystä
Jotta pystyisin hoitamaan meidän perheen arkea, toimimaan lapseni omaishoitajana ja tienaamaan työllä sekä säilyttämään jonkinlaisen hyvinvoinnin keskitien oman pääni sisällä, olen kokenut olevani pakotettu etsimään sellaisia arjessa selviytymisen keinoja, joilla väsymys ei haittaa liikaa elämääni. Sellaisia ovat mm. tämä yrittäjäpohjalta toimiminen töissä. Jos meillä ei olisi erityislasta, uskon että työskentelisin jo jossain kodin ulkopuolella palkkatyössä, sillä sitä muutosta suunnittelin aikani kunnes tajusin, että oman jaksamiseni sekä meidän arjen rakenteiden pohjalta tämä malli on paras, missä saan työskennellä kotona edelleen ja määritellä itse työaikani.
Toiseksi olen valikoinut ja jäänyt pidempiin yhteistyösuhteisiin työssä sellaisten yritysten ja henkilöiden kanssa, jotka aidosti ymmärtävät meidän perheen elämäntilannetta ja sen kuormittavuutta. Olen päättänyt ja sovittanut työtuntini niin, että minulla on aamuisin joustavasti aikaa herätä, saada vietyä pienin lapsi hoitoon ja suunnitella rauhassa päivääni sekä tarvittaessa jatkaa menetettyjä yöunia vielä aamupäivällä, jos se on tarpeen. En sovi enkä suostu pääosin mihinkään palavereihin aamuisin ja se on ok. Tällä hetkellä tämä toimii. Joskus kun olen yrittänyt pinnistellä muilla tavoin töiden kanssa ja viis veisannut väsymyksestäni, olenkin löytänyt pian itseni etsimässä tietoa sairauslomasta uupumuksen takia, mutta onneksi siihen ei tarvinnut lähteä vaan tein muita muutoksia arkeeni. Itseään pitää kuunnella ja toimia sen mukaan, mikä on itselle hyväksi.
Kolmas ja toisaalta ehkä tärkein selviytymiskeino väsymyksen kanssa elämisessäni on ollut yksinkertaisesti hyväksyä se, että väsymys ja vaihtelevat yöunet ovat osa elämäämme toistaiseksi, todennäköisesti niin kauan ainakin kun pienin lapsemme asuu kotona. En osaa vielä sanoa, miten kauan näin tulee olemaan mutta ainakin sen normaalin ajan kun lapset yleensä asuu kotona, eli noin täysi-ikäiseksi tai sinne päin. Näin ollen edessä on vielä ainakin kymmenen vuotta ”väsymystä”. Ihania hetkiä, iloja ja suruja pienen ihmemiehemme kanssa, mutta väsymys kaverina.
Miten kertoa väsymyksestä?
Väsymys näkyy arjessamme (se vaivaa yhtälailla miestäni samoista syistä) ehkä niin, että pyrimme valikoimaan töitä ja menoja aina oma jaksaminen edellä. Emme ole suuna päänä kaikissa kissan ristiäisissä missä monet muut viilettävät vaikkapa nyt kesällä, koska pää ei jaksaisi mukana joka paikassa. Olenkin todennut aiemmin, että tässä hetkessä ja tässä arjessa yksinkertaisesti sosiaaliset kohtaamiset eivät aina energisoi. Saatan joskus kieltäytyä ystävien kutsusta nähdä tai yhteistyöyritysten pippaloista koska en vaan jaksa. Ja vaikka se toisaalta harmittaa ja tunnen välillä itseni aivan törkeäksi kieltäytyessäni, samalla tiedän että voin paremmin näin ja vältyn lisäväsymykseltä, joka on aina liikaa kun sitä vähänkin tulee.
On olemassa ihmisiä, jotka eivät ymmärrä ja halua ymmärtää tai hyväksyä toisten erilaisia tuntemuksia ja elämäntilanteita, mutta mielestäni väsynyt saa ja pitää olla avoimesti, niin omassa henkilökohtaisessa arjessaan kuin työelämässä. Mikäli omia tuntemuksiaan ja erityisesti mielen väsymystä vain lakaisee maton alle ja siirtää sivuun jatkuvasti, ongelma kertaantuu ja kasaantuu ja pian ollaankin isommissa ongelmissa.
Rohkaisen puhumaan väsymyksestä ja sen syistä avoimesti! Mitä tulee väsymykseen töissä, niin vaikka toimin yrittäjäpohjalta kotoa käsin, olen nähnyt työyhteisöjä joissa aina pitää olla skarppina ja paikalla suorittajana, olipa oma olo mikä vaan, mutta myös niitä joissa on lupa jäädä kotiin ja joustaen tehdä työt jos oikeasti takana on uneton yö. Jokainen unettoman yön kokenut kyllä oikeasti tietää, mikä on olo ja suoriutumiskyky sen jäkeisenä päivänä. Ja väitän, että jokainen aikuinen ihminen on kokenut unettomuutta. Jokainen kokee väsymyksen kuitenkin eri tavalla.
Kun joku kertoo tai ilmaisee seuraavan kerran sinulle olevansa väsynyt, älä totea että niinhän kaikki on nykyään. Kysy, mitä asialle voisi tehdä ja miten voin auttaa? Todennäköisesti et voi auttaa, mutta näin voit antaa toiselle tunteen siitä, että ymmärrät ja välität.
