Hyvinvointi Terveys

Asioilla on tapana järjestyä

Ärsyttää, kun aina mielessä pörrää joku ongelma. Miten pääsisin eroon jatkuvasta huolehtimisesta oman pienen pään sisällä? Kutsu sitä sitten stressiksi, ahdistuneisuudeksi, yliajatteluksi tai miksi vaan.

En viitsisi edes arvailla montako kertaa elämässäni olen murehtinut etukäteen terveysasioita, tulevaisuutta, työhön liittyviä kohtaamisia, talousasioita ja kaikenlaista. Aina samoja asioita. Joitakin asioita tulee murehdittua ihan joka kuukausi tai viikko eli aina vähän niin kuin säännöllisesti. Tänään pysähdyin murehtimaan jälleen jotakin niin tavanomaista asiaa ja tajusin, että miksiköhän taas kulutan aikaani tähän – koska ASIOILLA ON TAPANA JÄRJESTYÄ! Ne ovat järjestyneet aina ennenkin, ja juuri sitten omalla painollaan ja yllättäen, kunhan olen ensin lopettanut sen jatkuvan murehtimisen.

Ehkäpä meihin on sisään rakennettu jokin mielen systeemi, joka pyrkii toisilla ratkaisemaan pakon omaisesti kaikki asiat tässä ja nyt, ikään kuin kaikki olisi hyvin sitten kun vain se yksi asia on ratkottu. Totuushan on, ettei tulevaa voi etukäteen tietää ja ajattelemalla liikaa jotakin etukäteen, se ei siitä muutu. Ja emmehän voi todella tietää mitä huomenna tapahtuu, tai mitä tunnin päässäkään odottaa. Koska vain voi elämä muuttua mihin vaan suuntaan.

Joku viisas on joskus todennut asioiden murehtimisesta, että jos et voi vaikuttaa asiaan tässä ja nyt, sitä on turha miettiä. Voi kun se olisikin niin helppoa!

Millaisia keinoja sinulla on mielen rauhoittamiseen silloin, kun pöydälläsi on arjen haasteita, joita et pysty täysin ratkomaan tässä ja nyt vaikka pitäisi?

Jaa juttu:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *