Hyvinvointi Perhe Vapaa-aika

Syysloma mielessäin

Pitkän syksyn keskelle saapuu ihan pian arkea ja kaikkea hässäkkää pysäyttävä syysloma. Päätin jo kesällä että pidän syyslomalla oikean loman itsekin, koska viime kesän lomailut olivat vähän mitä olivat. Päässäni oli kesällä päällä koko ajan jokin työnarkomaanin buumi ja en pystynyt irroittautumaan irti töistä niin kuin olin kuvitellut ja jälkikäteenhän se harmitti. Siispä tehdään pieni korjausliike syksyn keskellä.

Olen selaillut jonkin verran – jälleen kerran – mökkejä ja laivaristeilyjä sillä mielellä, josko tehtäisiin syyslomalla jokin edes pienen pieni reissu mutta todennut sitten että eeei, antaa olla. Kun arki on aina niin hektisen tuntuista niin lopulta ”vain ihan nopea ja pieni” reissu oikeastaan tuntuu vain kasaavan paineita lisää. Kannatan muutenkin sellaista lomailua, jossa mielelle ja keholle annettaisiin mieluummin oikeasti lupa vaan olla suorittamatta mitään aikatauluja. Jos meillä olisi kokonainen viikko tai enemmänkin luppoaikaa syyslomalla niin olisi mitä ihaninta suunnata viikoksi Lappiin keskelle ei mitään.. mutta periaatteessa syksy ei ole omassa mielessäni paras ajankohta siihen.

Meillä vanhemmat lapset ovat jo niin isoja että heillä loma-ajat täyttää kavereiden kanssa menot suurilta osin ja pienin poikamme taas on tietysti riippuvainen meidän vanhempien kanssa touhuilusta. Siispä päätin suunnitelmissani keskittyä eniten omaan hyvinvointiini ja yhdessäoloon.

Mitä tehdä siis syyslomalla ihan vaan kotona?

  • Nauti omasta ajasta ja älä tee mitään!
  • Ulkoile, hengitä, tunnustele ja ihmettele luontoa
  • Syksyiset pyöräretket perheen kanssa
  • Tee pihan syyssiivous
  • Katso joku elokuvasarja (vaikka Marvel-leffat putkeen)
  • Lue joku hyvä e-kirja
  • Tee syksyisiä kävelyretkiä lasten kanssa
  • Leivo ihana syyskakku
  • Nauti elämästä ilman työ-ajatuksia!
  • Käy moikkaamassa ystäviä ja vanhempia.

Siinäpä sitä on! Tarvitseeko syysloma tämän ihmeempiä suunnitelmia? Tänä vuonna ei!

Jaa juttu:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *