Ei siihen auta tukipotit, ei kannustukset, ei lahjat… auttaakohan mikään tähän vauvapula-buumiin Suomessa? Voi että kun ongelma ei enää kosketa itseäni, siis niin että olisin nuori jolla on vasta edessä perheen perustaminen. Voisi jopa olla että itse tarttuisin kymppitonnien tukiin ja muihin kannustimiin mitä eri kunnissa yritetään epätoivoisesti. Jos olisin paljon nuorempi. Ajatukseen liittyy silti paljon muttia..
Muistan kun itse olin parikymppinen ja mietin jo perheen perustamista. En silloin vielä ihan tosissaan, mutta minut oli varmaan kasvatettu niin että ajattelin vahvasti perheen perustamisen olevan ajankohtaista ja tärkeää jo silloin. Mutta vaikka elettiin hieman vähemmän hektistä elämää tuolloin 20 vuotta sitten, niin ensimmäinen haaste minkä halusin mieheni kanssa selättää ensin, oli talousasiat. Mietimme, että lapsia voi tulla sitten kun siihen on varaa, ja tilanne monellakin tapaa valmiimpi lapsille. Tämä ajatus pyöri muutamat vuodet mielessä taka-alalla ja sitten tajusimme lopulta että vaikka olisi jo opiskeltu ammatti ja olisi työtä niin ei se elämä siitä valmiimmaksi tule välttämättä. Täytyy vaan heittäytyä! Minulla ei ollut sitten vielä ammattia eikä vakituista työtäkään, ja opinnot jäivät kesken kun aloin odottaa ensimmäistä lastamme. Ja kaikki meni hyvin, eikä silloin meiltä puuttunut mitään, vaikka hyvin pikkuriikkisillä tuilla pääasiassa elettiin ensimmäiset vuodet.
Jos kuvittelisin itseni samaan tilanteeseen tässä kohtaa vuonna 2024, olisin varmasti kauhuissani ajatuksesta perustaa perhe. Hinnat ovat taivaissa, tukiviidakko ihan mahdoton, ja maailmanmeno muutenkin niin epävarmaa että en yhtään ihmettele sitä, että nuorilla on muita, tärkeämpiä tavoitteita ennen perheen perustamista. Työelämä vaatii kokemusta, koulutusta, sitoutumista. Saadakseen tukia hyvin pitäisi olla takana hyvä palkkatyö. Saadakseen työttömyystukia pitäisi hakea koko ajan töihin eikä haaveilla muusta. Pieniä yrittäjiä ahdistetaan enemmän ja enemmän nurkkaan (yrittäjyys oli itselleni tapa yhdistää perhe ja työ). Jos tässä kohtaa heittäytyisin melkeinpä lukion penkiltä vanhemmaksi niin voisin kuvitella valtavan ahdistuksen tulevasta täyttävän mieleni, eli ei kiitos!
Suomessa lienee kasvavassa määrin lähes tai jo 30 vuotta täyttäneitä joilla ei ole vielä perhettä – ei sillä että kaikilla pitäisi olla, mutta siis heitä, jotka ovat joskus ajatelleet perheen perustavansa kuitenkin. Harva todennäköisesti tiedostaa että tieteellisesti perhe kannattaa pyrkiä perustamaan alle kolmekymppisenä, koska sen jälkeen hedelmällisyys alkaa heiketä – toisilla nopeammin, toisilla hitaammin. Miten asiat ovat omalla kohdalla ja saako lapsia yleensäkään, ei voi tietää. Kts. Moni kolmekymppinen ei hanki lapsia, vaikka tietää, että hedelmällisyys laskee – kolme heistä kertoo miksi. https://yle.fi/a/74-20118092
Pitäisikö viestintää nuorille muuttaa?
Olen saanut sellaisen käsityksen että pääasiassa kun nuorille puhutaan vaikkapa lukiossa tulevaisuudesta, siinä keskitytään vain jatkokoulutuksen ja työnteon tärkeyteen. Toki näin pitää ollakin, mutta nykyajan nuori ei taida saada mistään viitteitä ja kannustimia sellaisesta mahdollisesta elämästä, jossa voi perustaa perheen kun siltä tuntuu ilman järjetöntä huolta taloudellisesta pärjäämisestä ja siitä, että jos koko elämä ei ole valmis ennen lapsen saantia, niin sitten ikään kuin menetetään jotain mahdollisuuksia menestyä. Kaikki elämä ei tapahdu 20-30 -vuotiaana mutta siltä se varmasti tuntuu nykyajassa, että silloin on pakko takoa, opiskella, tehdä työtä, etsiä itseään, elää nuoruuttaan – mitä vaan muuta paitsi perhe-elämää.
Tahdon sanoa omasta niin viisaasta elämänkokemuksestani: Lapsi ja perhe-elämä ei estä muuta elämää, ei harrastuksia, ei ystäväsuhteita, ei hauskanpitoa. Perheen perustaminen ei estä opiskelua tai työntekoa tai itsensä kehittämistä. Se ei tee kenestäkään tylsää aikuista. Kenenkään elämä ei ole koskaan täysin valmis. Asiat järjestyvät omalla painollaan. Rahan ei kannata antaa olla este perhehaaveille, kaikki järjestyy ihan varmasti vaikka kaikki lastentarvikkeetkin uutena maksaa mansikoita mutta käytettynäkin saa priimaa. Lapsia ei koskaan vain tehdä, he ovat lahjoja jos luoja suo, ei itsestäänselvyyksiä koskaan. Kannattaa siis antaa elämän kantaa jos siltä tuntuu – ei odottaa turhan pitkään.
Kaiken voi halutessaan vaikka yhdistää, niin perheen, opinnot, työt ja mukavan arkielämän. Kaikki on lopulta kiinni itsestä, miten asiat järjestyy aikataulullisesti. Kaikki paitse se, että lasta ei saa kalenteriin laittamalla (toki näinkin varmasti joskus onnekkaimmille käy). (: Elämä on elämistä varten!
