Kun ruuhkavuodet ovat vieneet ajan niin parhaalta harrastukselta. Toivoakseni tänä talvena pääsen vauhdin hurmaan vähän enemmän! Kokeilin laskettelua ensimmäisen kerran muistaakseni joskus 9-10-vuotiaana perheen hiihtolomareissulla. Tuo ensimmäinen kerta oli kaikin tavoin ikimuistoinen mutta lyhyt, menetin pikkusormeni kynnen samalla reissulla ja laskut loppui lyhyeen – mutta tiesin heti että tämä on minun juttuni, eikä paluuta enää ole.
Yläasteen talviliikuntapäivillä lasketteluinnostukseni sai jatkoa ja lukiovuosina sitten omasinkin jo kausikortin läheiseen Ellivuoreen. Sukset ovat aina olleet oma juttuni, vaikka lautailemaan olen myös opetellut – vaihtelevalla menestyksellä. Omistin hetken aikaa laudankin jonka hankin käytettynä, mutta viime talven harjoittelut sen todistivat että se ei ole enää juttuni, ja annoin laudan kummitytölleni. Kun kaatumisia ranteille ja pers**lle tulee tarpeeksi niin ”tällä iällä” sen tuntee kirjaimellisesti luissa ja ytimissä – liian pitkän aikaa! 😀 Laskettelu sen sijaan sujuu vaikka unissaan silmät kiinni takaperin, sitä siis jatkossa lisää.
Haaveilen tällä hetkellä kovasti uudesta laskettelutakista ja laskettelumonoista. Monot eivät nyt periaatteessa tarvitsisi päivitystä, en usko että itse laskettelu siitä muuttuu olipa monot mitkä tahansa, mutta ovathan ne vanhat jo.. Mutta se laskettelutakki! Olen kolunnut kaikki suomen verkkokaupat läpi, vertaillut hintoja ja malleja ja todennut melkeinpä että minulle ei löydy sitä oikeaa takkia. Ihan kuin tänä vuonna tai edellisvuosina mallistoissa ei olisi mitään omalta tuntuvaa mallia tai väriä takeissa. Jos joku takkimalli näyttääkin jotenkin hyvältä, se maksaa sitten monta sataa euroa – liian monta itselleni. Ehkä ”se oikea” vielä tupsahtaa eteen ennen kuin laskettelukausi pääsee käyntiin. Melko vahvasti uskon, että Icepeak on tulevan laskettelutakkini merkki, koska sillä on paljon kivoja malleja, mutta saapa nähdä!
Mikä laskettelussa on parasta? Se irtiotto – koska en ole joukkueurheilun ystävä (liikkujana) niin tässä saa sen laskun verran aina päästää irti ihan kaikesta, ja keskittyä vain hetkeen. Se on lempeää extremeä. Ajatukset, murheet, huolet – ihan kaikki kaikkoaa siinä hetkessä kun vaan kiitää vauhdilla rinteessä ja keskittyy kehon hallintaan. Toisinaan siinä voi toki vieressä laskea kaveri tai perheen jäsen, ja yhdessä voi olla hauskaa – mutta se on silti vain minä ja se rinne alla – perfect!
