Mitähän kaikkea on tullut opittua, tehtyä – ja vähän sählättyäkin tänä vuonna. Olen kohta 42-vuotias, perheen äiti, ikuinen wannabe-yrittäjä ja jos jotain olen elämästä oivaltanut, niin sen, että elämä ei koskaan mene täysin niin kuin suunnittelee. Ja vaikka miten viisaana itseään pitääkin (ja ehkä toisetkin vähän pitää) niin silti virheitä tulee tehtyä, sellaisia joista viisastuu isosti vasta joskus myöhemmin, toisinaan liian myöhään. Mutta aina voi kääntää suuntaa, aloittaa alusta ja oppia!
Tänä vuonna en aio luvata mitään mahdotonta, kuten ikuista järjestystä eteiseen tai sitä, että löydän itseni joogamatolta tai kuntosalilta joka päivä (been there, failed that). Sen sijaan lupaan asioita, jotka tulevat sydämestä. Tässä ne ovat:
Lupaan olla itselleni ystävällisempi
Jos joku muu puhuisi minulle niin kriittisesti kuin oma sisäinen ääneni, antaisin palaa takaisin. Miksi siis teen niin itse itselleni? Lupaan, että ensi vuonna yritän olla se ystävä itselleni, jonka toivon muiden olevan. Kyllä, unohdan välillä pyykit koneeseen, en huomaa Wilma-merkintöjä ja päiväkodin tapahtumia, mutta hei – suurimman osan ajasta teen parhaani, ja se riittää.
Lupaan olla läsnä oikeasti, enkä vain puoliksi
Niinhän se on, että lapset eivät välitä siitä, onko lattia imuroidu tai lounas täynnä superfoodeja. He haluavat, että katson silmiin ja kuuntelen aidosti, mitä heillä on sanottavaa – koskipa se asia sitten Youtube-videoita, matikkaa, videopeliä tai kaverin kertomaa koulussa. Lupaan siis sulkea puhelimen ja työkoneeni sekä muun mieleni kuhinan useammin ja painaa mieleeni näitä pieniä hetkiä.
Lupaan myös ottaa omaa tilaa – ja olla siitä ylpeä
Olen vihdoin tajunnut, että oma aika ei ole itsekkyyttä. Se on sitä, että tankkaan itseäni, jotta jaksan olla jotain myös muille. Olipa kyseessä kahvikupillinen rauhassa, hetki silmät kiinni tai kävelylenkki, lupaan tehdä sitä enemmän – ilman selittelyjä tai syyllisyyttä.
Lupaan pitää kiinni pienistä iloista
Mitä enemmän ikää tulee, sitä selvempää on, ettei onnellisuus löydy suurista suunnitelmista tai kaukaisista tavoitteista. Se löytyy pienistä hetkistä, kuten lasten naurusta, rentoutumisesta saunan lauteilla tai siitä ensimmäisestä aamuhetkestä kahvikuppi kädessä. Lupaan keskittyä niihin ja antaa niiden täyttää arkea.
Lupaan nauraa itselleni
Kaikki menee joskus pieleen. Lupaan, etten ota itseäni niin vakavasti. Joskus lähden liikkeelle neule nurin päin päällä (siis ihan oikeasti, ihmisten ilmoille vielä..), unohdan koululaisten retkipäivän tai nukahdan sohvalle kesken elokuvan. Se kuuluu elämään, ja siitä saa – ja pitää – nauraa.
Lupaan rakastaa isosti ja epätäydellisesti
Rakkaus ei ole jotain, mitä panttaan vain ”oikeisiin hetkiin”. Lupaan näyttää sitä enemmän arjessa – hymyssä, kosketuksessa, kiitoksessa, pienissä hetkissä. Sanon useammin ne pienet, mutta painavat sanat: ”Kiitos”, ”Anteeksi”, ”Olet ihana”.
Kun mietin uutta vuotta, en näe edessäni täydellistä uutta aikaa tai uutta sivua elämässä. Näen paljon mutkia, uusia haasteita ja ponnistuksia, vähän sotkua ja toivottavasti aika monta hauskaa, lämpöistä hetkeä. Se riittää minulle. Ensi vuonna lupaan olla juuri sen keskeneräisen, vähän hömelö ja aidon elämän kanssa sinut – ja antaa myös muiden olla.
Hyvää uutta lähestyvää vuoden vaihdetta! Mennään yhdessä, kompastutaan vähän ja noustaan taas. ❤️
