Joskus sitä katsoo ulos ikkunasta ja miettii, että onpa kiva, kun jollain menee hyvin. Olen nyt kolme päivää saanut seurata kahden oravan touhuja keittiön ikkunasta. Siinä ne on jo kolme päivää juosseet peräkanaa, hypelleet edes takaisin ja jahdanneet toisiaan, ihan kuin niiden elämä olisi pelkkää riemua ja rallia.
Sillä välin istun itse sisällä. Kolmatta kuukautta putkeen täällä hoidetaan sairaita lapsia, yritetään parannella itseä ja tehdään töitä aina, kun hetki siihen irtoaa. Tai ravataan päivystyksessä. Että joo, kiva teille, oravat. En ole ihan varma, milloin viimeksi näin tuon aidanpätkän ulkopuolelta muuta kuin ruokakaupan parkkipaikan..
Onhan suloisissa oravissa jotain piristävää. Siinä ne menevät ilman huolen häivää. Ne eivät varmaan mieti, onko kaapit järjestyksessä tai onko vastattu jokaiseen sähköpostiin ajallaan. Ne vain juoksee, hyppii ja pureskelee käpyjä. Ja jos totta puhutaan, niistä oikein näkee, että ne nauttii elämästä! Ehkä ne ovat ihan onnessaan siitä, että jee, talvi! ja jee, lunta!. Itse mietin, että jos olisin yhtä huoleton kuin ne, olisin varmaan nyt juonut kahvini lämpimänä loppuun ja ehkä jopa ehtinyt seuraavaan palaveriin ajoissa.
Onhan meilläkin välillä vilkasta menoa. Ei ehkä samalla tavalla kepeää kuin oravilla aidalla, mutta liikettä kuitenkin. Meillä juostaan – yleensä kun lapsi yskii ja siinä samalla oksentaa pahassa yskässään ja juoksen astian kanssa perässä, tai hakemaan siivousvälineitä. Meillä hypitään – tosin ennemmin lelujen yli kuin oksalta oksalle. Ja meillä pureskellaan – yleensä joulun suklaita, jotka saisi jo alkaa loppumaan..
Oravat, kiitos teidän talvisesta viihteestänne. Vaikka juuri nyt oma talveni ei tunnu erityisen kepeältä, teidän touhuja katsellessa tulee pieni toivon pilkahdus: ehkä tämä tästä. Ehkä tämä talvi on juuri nyt vähän raskaampi, mutta jos oravat voi pitää hauskaa hangessa, ehkä muillakin on toivoa. Sitten joskus, kun nämä sairastelut hellittää ja pahimmat väsyt on nukuttu pois, ehkä muistan itsekin, miltä tuntuu vaan iloita!
