Jos joku olisi sanonut minulle kuukausi sitten, että tulen ylistämään pyykinpesua, olisin nauranut. Mutta tässä sitä ollaan – elämän pieniä ironioita. Kaikki alkoi siitä, kun pyykinpesukoneemme päätti hajota reilu viikkoa ennen joulua. Kyllä, juuri silloin, kun päivien piti olla täynnä jouluvalmisteluja. Ja siinä samassa hetkessä kun angiinakin pesiytyi perheeseemme. Pian meillä kasvoi sellaiset pyykkikasat – tai siis -vuoret, jotka olisivat tehneet Himalajankin kateelliseksi.
Pyykkääminen ei ole koskaan ollut suosikkihommiani, ja ajatus siitä, että joutuisin raahaamaan koko perheen alusvaatteet ja sukkavuoret pesuun jonnekin tutulle – ja vielä joulun alla, tuntui mahdottomalta, siispä emme siihen ryhtyneet. Pesin muutamat koneelliset pyykkiä ilman pyykinpesukoneen omaa pumppua, antaen veden laskea itse poistoletkusta mutta se oli tuskallisen hidasta touhua ja sitä piti vahtia koko ajan sekä itse siirtää vettä ämpäreillä liian lyhyen letkun takia. Rahallisesti tällainen kodinkoneen hajoaminen tuli juuri pahimpaan hetkeen, juuri kun toisesta autostamme oli antautunut akkiu ja sekin piti vaihtaa uuteen. Ja kun ne joululahjatkin oli vielä hankkimatta. ONNEKSI mieheni on sen verran kätevä käsistään että hän aukaisi pyykinpesukoneen, selvitti ongelman ja sai tilattua uuden moottorin muutamilla kympeillä.. jota ei sitten vaan kuulunut luvatussa ajassa ja pyykkivuoret sen kuin kasvoivat. Pyykinpesu alkoi tuntua jo luksukselta, jota ei malttanut odotella.
Odottelussa alkoikin olla yhtäkkiä jotain terapeuttista – ainakin mielikuvissani. Ajatus siitä, että saisin täyttää koneen, kuulla sen tuttua hyrinää tekemättä mitään ja ripustaa sitten tuoreet, puhtaat pyykit kuivumaan, alkoi yhtäkkiä tuntua yhtä houkuttelevalta kuin spa-päivä. Kuka olin ja mitä minulle oli tapahtunut?
Päivää ennen joulua päätimme lopettaa odottelut ja mies suuntasi kodinkonehuoltopaikkaan vähän kauemmas kotoa, mistä saisi kaivatun osan suoraan hyllystä. Ajomatka oli sen arvoista, ja vihdoin kodinhoitohuonetta sai alkaa tyhjentämään. Siinä sitten pyykkäsin innoissani läpi jouluaaton ja joulupäivän… ja työt ovat jatkuneet vielä tänäänkin viikkoa myöhemmin. Enää on ehkä pari pientä koneellista jäljellä ja sitten ollaan taas tavallisella pyykkitasolla.
Pesukoneen hyrinä on ollut kuin enkelikuoro kuluneen viikon. Ajatella, kuinka yksi vihaamani kotityö muuttuikin ihanaksi siunaukseksi, kun sitä ei saanut suorittaa hetkeen. Saman koin joskus astianpesukoneen kanssa sen rikkouduttua.
Myönnetään nyt kuitenkin, että pyykinpesussa on edelleen ne tylsät puolensa. Sukkien lajittelu on yhä yhtä ärsyttävää, ja mikään ei saa kadonneita sukkia palaamaan mystisestä sukkien mustasta aukosta. Mutta nyt, kun olen ollut ilman sitä hetken, huomaan, kuinka monella tavalla pyykinpesu on oikeasti aika ihanaa.
Joten kiitos, pesukoneeni, että toit pyykinpesun takaisin elämääni. Lupaan kohdella sinua tästä lähtien paremmin – ja ehkä jopa putsata nukka-ansan vähän useammin kuin vain silloin kun ilmoitat siitä, ja tarkistaa lasten taskut jotta pikkukivet, kolikot sun muut eivät enää rikkoisi kallisarvoisia toimintojasi!
Kuva: Canva
