Syntymäpäivän kynnyksellä sitä aina vähän pysähdyn miettimään, miten vanha nyt oikeastaan olenkaan. Varsinkin kun enää en voi sanoa itseäni edes kolmekymppiseksi, ja kohta ei voi puhua nelikymppisestäkään! Ihan kauheaa! No siis olen oikein sujut sen faktan kanssa että nelikymppisten ohi mentiin jo aiemmin, mutta viisikymppiä tuntuu jo aika vanhalta.. onneksi siihen on vielä aikaa!
Missä kohtaa sitten pitäisi olon tuntua aikuiselta?
Ja miltä se tuntuu, kun on aikuinen? Tätä olen usein miettinyt. Ainakin lähes nelikymppiseksi saakka samaa pohtiessani tunsin, että en poikkea juurikaan siitä samasta minästä kuin joka olin parikymppisenä. Sittemmin on tapahtunut jotain muutosta. Enää en tunne olevani kaikin osin sama henkilö kuin tuo nuori, päätöksissään poukkoileva, kaikkea murehtiva ja kiirehtivä minä. Tai ehkä olen edelleen sama henkilö kyllä, mutta nyt huomaan ja näen selvästi sen, että olin joskus nuori – ja että aivoni toimivat silloin eri tavalla, eikä niillä ollut elämänkokemusta ja sen tuomaa viisautta vielä! Nyt sitä kokemusta ja jonkinlaista viisautta on kertynyt sen verran, että luulen olevani ainakin vähän aikuisempi kuin parikymppinen minäni joskus.
Näistä merkeistä luulen olevani nyt aikuinen
- En enää murehdi liikoja, kuten mitä muut minusta ajattelevat tai mitä jäivät miettimään kohdattuaan minut.
- Tiedän nyt, että kaikki aina järjestyy! Kun katson taakse päin, olen murehtinut ja pelännyt lukemattoman paljon asioita turhaan, vaikka on tullut kohdattua niin paljon kaikenlaisia haasteita.
- En jaksa kuten nuorena! Ajatuskin aamuyöhön saakka valvomisesta, bilettämisestä ja yöelämästä väsyttää! Nämä pyörivät mielessäni, koska vanhimmalla lapsella on nyt SE aika kun juhlitaan paljon..
- Nuorison kieli ja kulttuuri menee yli hilseen välillä. Tajuttuani etten ymmärrä kaikkea mitä nuoriso puhuu tai seuraa, olen päätellyt tulleeni jollain tasolla vanhaksi.
- Päivät, jolloin ei ole menoja, ovat suosikkipäiviäni. Lapsena tylsistyminen oli pahin pelko. Nyt ’ei suunnitelmia’ on paras suunnitelma päivilleni.
- Olen ihan eri työssä kuin mistä haaveilin nuorena. Ja nuoruuden haaveiden työ ei tunnu enää oikealta itselle (kampaaja / sairaanhoitaja / sosionomi ).
- Huomaan omien vanhempien olleen oikeassa monissa sellaisissa asioissa, joissa nuorena vannoin heidän olevan väärässä!
- Päädyn yhä useammin perustelemaan sanomisiani lapsilleni ”Tiedän, koska olen itsekin ollut nuori.” tai ”Älä tee samoja virheitä kuin minä.”
- Nukkumaanmeno ennen puoltayötä tuntuu luksukselta. Onko mitään parempaa kuin se hetki, kun saa mennä sänkyyn tarkoituksella aikaisin? Lapsille on luksusta valvoa myöhään, itselle toisin päin..
- Tajuan että kukaan ei tiedä, mitä tekee – ja se on ihan ok. Ymmärrän nyt, että aikuiset vain teeskentelivät tietävänsä kaiken. Sama täällä!
