Hyvää maanantaita! Tai siis, niin hyvää kuin yhdellä tunnilla unta nyt voi olla. Tässä sitä taas ollaan: toinen viikko peräkkäin, kun aloitan arjen sellaisella unen määrällä, jolla voisin yhtä hyvin ilmoittautua yövalvojaksi jonnekin? Meillä vaan jatkuu ihmesairastelut jo ties monettako kuukautta.. ihmeiden ihme kaiken keskellä on, että olen itse terve juuri nyt. Jos joku olisi kertonut minulle, että äitiys on vähän kuin jatkuvaa yövuoroa, mutta ilman palkkaa ja kahvihuonejuttuja, olisin ehkä hymyillyt kohteliaasti ja sanonut, että nou thanks? No ei vaiskaan!
Tiedättehän ne isot kihot, joita ihailemme bisnesmaailmassa? Elon Muskit ja muut, jotka kuulemma nukkuvat neljä tuntia yössä, jos sitäkään. No, minusta tuntuu, että olen jo askeleen edellä. Neljä tuntia? Pah! Selviän yhdellä, eikä minulla edes ole miljardi-imperiumia, jota pyörittää – vielä! Tai no, löytyyhän meiltä parin osakkaan sellainen mini-imperiumi, joka sisältää keittiön, olohuoneen ja pyykkivuoren. Ehkä nämä isot nimet voisivat tulla ottamaan oppia täältä koto-Suomesta, miten hommat hoidetaan kirjaimellisesti silmät ristissä.
Tänä aamuna, kun nousin sängystä – tai oikeastaan sohvalta, sillä yölliset touhuni päättyivät siihen – mietin hetken, että ehkä tämä on sitä kuuluisaa survival modea. Sitten join kolme kuppia kahvia (yksi jokaiselle valveilla olleelle tunnille) ja päätin, että eihän tämä nyt niin hullua ole. Kuka muka tarvitsee kahdeksan tunnin yöunet? Sehän on vähän liioittelua. Elämästä ei edes muista mitään, jos nukkuu kaiken aikaa!
Ja tiedättekö, mikä on parasta näissä valvotuissa öissä? Näkee maailman ihan uudesta kulmasta. Esimerkiksi sen, että yöllä, kun kaikki ovat hiljaa (tai sairas lapsi huutaa – tai kuten meillä viime yönä, nauraa), ehtii pohdiskella suuria kysymyksiä. Kuten: miksi kaikki sukat katoavat juuri silloin, kun niitä tarvitaan? Tai miksi lapseni pystyy nukahtamaan lattialle kuin unessa joogaava merileijona, mutta hänen oma sänkynsä on pomppulinna?
Vaikka välillä mietin, missä vaiheessa elämäni muuttui unettomaksi kokeiluprojektiksi, täytyy myöntää, että nämä yöt tuovat mukanaan myös omanlaistaan huumoria. Jos näkisin yöllisen käyttäytymiseni piilokamerasta, kuolisin häpeään tai nauruun.
Ei tämä huono diili ole. Siinä, missä isot pomot tekevät maailmaa mullistavia päätöksiä univajeessa, minä saan nähdä pienen rakkaan touhottimeni hymyilevän – ja voin vakuuttaa, että se on kauneinta, mitä tässä unettomuudessa voi saada.
Joten tässä sitä ollaan: Ei muuta kuin uuteen viikkoon!
Kurkkaa myös: Yhden tunnin yöunilla uuteen viikkoon!
