Elämä on täynnä kauniita hetkiä – mutta myös niitä, joissa tekisi mieli huutaa tyhjään huoneeseen tai piiloutua peiton alle loputtomaksi ajaksi. Jokainen meistä kohtaa omat vastoinkäymisensä, ja joskus tuntuu, että universumi viskoo niitä eteemme kuin pesukone, joka ensin päättää hyytyä ja sitten tulvii vedet lattialle – vähän liikaa ja kaikki kerralla. Joskus taas auto liippailee ojaan juuri kun on kiire ja pitäisi jo olla seuraavassa paikassa.
Mutta missä menee raja? Kuinka paljon p*skaa on sopivasti? Pysähdyin miettimään tätä, kiitos jälleen kerran Airikka Nurmelan viisaiden ajatusten somessa.
Elämä ei ole yhtä kuin Instagram-feedi
Tiedämme, ettei kenenkään elämä ole täydellistä, mutta silti meillä on tapa vertailla omaamme siihen kiillotettuun kuvaan, jota muut esittävät. Sosiaalinen media täyttyy auringonlaskuista, kahvikuppihetkistä ja hymyistä, jotka eivät paljasta edellisyön valvottuja tunteja. Monikaan meistä ei päivitä päivän tapahtumiaan: ”Tänään hajosin, koska tiskipöytä on taas täynnä, lapsi raivosi, rahat on loppu ja sain sähköpostin, joka sai hengitykseni salpautumaan.”
Mutta tämäkin kuuluu elämään. Kaikki ei voi olla helppoa ja kepeää – eikä kuulukaan olla. Pieni määrä p*skaa pitää meidät liikkeessä, kasvattaa, opettaa ja tekee meistä inhimillisiä. Mutta mitä sitten, kun sitä tulee liikaa?
Kun mitta täyttyy
On olemassa terve määrä vastoinkäymisiä, niitä, jotka haastavat meidät mutta joiden jälkeen voimme huokaista ja jatkaa eteenpäin vahvempina. Sitten on se toinen laji – uuvuttavat, kuluttavat ja liian painavat taakat, jotka vievät elämänilon ja tekevät arjesta selviytymistä.
Liian suuri määrä p*skaa tuntuu kehossa ja mielessä jatkuvana väsymyksenä, ahdistuksena ja kyvyttömyytenä nauttia pienistäkään asioista. Se on sitä, kun alat miettiä, onko helpompaa vain hyväksyä, että elämä on pelkkää selviytymistä. Kun ilo katoaa, tiedät, että raja on ylitetty.
Milloin sanoa ”ei”
Elämässä on asioita, jotka on vain kestettävä – mutta ei kaikkea. Emme ole täällä kannatellaksemme koko maailman painoa yksin. Jossain kohtaa pitää uskaltaa sanoa nyt riittää. Se voi tarkoittaa avun pyytämistä, rajoista kiinni pitämistä, irti päästämistä tai sitä, että lakkaa yrittämästä pärjätä yksin.
Jos huomaat, että elämä on pelkkää taistelua ilman valonpilkahduksia, on aika pysähtyä. Kaikella on rajansa – myös sillä, kuinka paljon kannattaa jaksaa yksin.
Ripaus huumoria auttaa pahimman keskellä
Lopulta elämä on kuin huono stand up -esitys: välillä naurettavan kaoottinen, joskus suorastaan tragikoominen. Mutta huumori ja toivo ovat niitä, jotka auttavat meitä jaksamaan. Pahimmassakin hetkessä voi olla ripaus ironiaa – kuten se, kun juuri kun luulet saaneesi kaiken hallintaan, jotain yllättävää tapahtuu ja mikään ei taas etene suunnitelmien mukaan.
P*ska kuuluu elämään, mutta se ei saa viedä siitä kaikkea hyvää. Sopivasti sitä kasvattaa – liikaa sitä musertaa. Me kaikki ansaitsemme enemmän kuin jatkuvan selviytymisen.
Joten jos tänään tuntuu raskaalta, muista: et ole yksin. Ja joskus, kun asiat menevät pieleen, paras vastaus on vain syvä huokaus ja kuppi kahvia – tai lasi viiniä, tilanteesta riippuen. Tärkeintä on tunnistaa rajat, mikä on liikaa p*askaa ja minkä kanssa voi elää, tai minkä voi niin sanotusti lapioida pois tieltä!
