Nuorin poikamme aloitti päivähoidon vuoden alussa. Pelkäsin ja jännitin päiväkodin aloittamista etukäteen paljon, koska meillä ei ollut aiempaa kokemusta päiväkotiarjesta. Nyt kolme kuukautta myöhemmin voin onneksi todeta, että pelkäsin ihan turhaan!
Kevään merkit kotona
Kevät saa kummia aikaan omassa jaksamisessa ja motivaatiossa. Kaikki ei ole kuitenkaan yhtä ihanuutta..
Kun meille syntyi erityislapsi
Reilu 3 vuotta sitten meille syntyi kolmas, odotettu lapsi. Emme olleet tienneet mistään erityishaasteista mitään koko odotusaikana, vaan kaiken piti olla hyvin.
Liian vähäiseen uneen totuttautumista, uudella asenteella
Mitä tehdä jatkuville liian vähäisille unille, kun lapsi valvottaa ja keinot ovat loppu? Asennoituminen uudelleen auttaa.
Pitkän parisuhteen hassuja kompromisseja
Oletko tehnyt kompromisseja pitkässä parisuhteessa? Löysin hassuja kompromisseja, joihin olen itse ajautunut.
Isommat rattaat erityislapselle – mahdotontako?
Kertomus hämmennyksen täyttämästä päivästä pojan asioita hoitaessa, silmälääkärissä ja apuvälineasioilla.
Yllättävän ihana uusi olohuoneen matto
Pienikin uusi juttu kotiin voi muuttaa isosti fiilistä! Tietty huone voi alkaa näyttämään ihan uudelta, vaikka muutos onkin pieni. Meille kävi näin äskettäin kun olohuoneeseen tuli uusi matto.
Virallinen diagnoosi 3,5 vuoden odotuksen jälkeen
Saimme pitkän 3,5 vuoden odottelun jälkeen vihdoin nuorimmalle pojalle diagnoosin, joksi paljastui harvinainen perinnöllinen tila, KAT6A.
Erityisiä tunteita
Erityislapsen vanhempana ei tunteiden kirjolta voi välttyä. Ihan kaikki maailman tunteet vaihtelevat päivittäin, mutta puhutaanko niistä avoimesti, myös negatiivisista tunteista?
Joulu meidän näköinen
Miltä teidän joulu näyttää? Onko se tarkasti valmisteltu ja suunniteltu vai hetkessä elämistä? Näyttääkö teidän joulu teiltä?
Erityislapsi päivähoidossa
Pienin poikamme, joka tarvitsee erityistä tukea, aloittaa pitkän harkinnan jälkeen tammikuussa päivähoidon. Äitinä koen suurta tuskaa ja pelkoa tähän liittyen.
Seis joulustressi!
Ei kai joulun tarkoitus ole se, että kulutetaan itsemme ja rahamme loppuun ja sitten todetaan, että joulu on jo ohi? Missä luuraa joulun todellinen merkitys?